Kaisa-Leena Juvonen päättää viiden vuoden matkansa LSV:n johdossa – “Nyt on hyvä hetki siirtyä eteenpäin”

Lääkärin sosiaalinen vastuu ry:n (LSV) toiminnanjohtaja Kaisa-Leena Juvonen jättää tehtävänsä viiden vuoden jälkeen. Haastattelussa hän kertoo, miten sattuma johdatti LSV:n johtoon, mitä kaikkea viiteen vuoteen on mahtunut – ja miksi järjestön työ on nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan.
Keväällä 2020 Kaisa-Leena Juvonen ei etsinyt johtajatehtäviä. ”Olin juuri sairastanut koronan ja etsin työpaikkaa. En ollut katsellut toiminnanjohtajan pestejä, mutta järjestöjohtajakollegani vinkkasi tästä paikasta: ‘Kaisis, tämä on sun paikka.’ Tutustuin järjestöön ja totesin, miten mielenkiintoinen se on, ja päätin hakea. Lähetin hakemuksen päivää ennen deadlinea.”
Nopeasti kävi ilmi, että paikka todella oli hänelle. Juvonen vakuuttui LSV:n toiminnan laaja-alaisuudesta ja vapaaehtoisten roolista. Hän oli hämmästynyt ja vaikuttunut varsinkin kehitysyhteistyöhankkeista ja miten suomalaiset lääkärit ja muut ammattilaiset tekivät vastuullista vapaaehtoistyötä näiden hankkeiden parissa.
Ensimmäinen vuosi – turbulenttia aikaa
Toiminnanjohtajan ensimmäinen vuosi oli kaikkea muuta kuin rauhallinen. Uusi toimitila piti löytää viikossa, ulkoministeriön päätös myöntää rahoitusta viidelle kehitysyhteistyöhankkeelle odotetun kolmen sijasti yllätti, rekrytointeja piti tehdä useita, ja samalla koko järjestö siirtyi etätyöhön koronapandemian vuoksi. “Se mun eka vuosi oli ihan kreisi,” Juvonen toteaa.
Hän nostaa esiin myös LSV:n ensimmäisen kehitysyhteistyön ohjelmatukihakemuksen, joka toteutettiin juuri pandemian aikaan vapaaehtoisten ja vasta aloittaneiden työntekijöiden voimin. ”Se oli hurja puristus uudelta tiimiltä.”
Erityisen vaikutuksen Juvoseen ovat tehneet ne kerrat, kun hän on päässyt vierailemaan LSV:n tuberkuloosiklinikalla ja viitelaboratoriossa Somaliassa. ”Se työ, jota siellä on vuosien varrella tehty, on valtavaa – ja omistautumisen taso uskomatonta. Se on ehdottomasti yksi hienoimpia asioita, joita olen saanut nähdä, todellinen helmi LSV:n kruunussa.”

Vahvempana ja vaikuttavampana eteenpäin
Viidessä vuodessa järjestö on kasvanut ja kehittynyt monella tasolla. Hallinto on ammattimaistunut, henkilöstö kasvanut, ja rahoituspohja vahvistunut. Digiloikka on tuonut mukanaan sen, että toimintaa on laajemmin eri puolella Suomea, kun se ennen keskittyi pääkaupunkiseudulle. Ilmastolääkäreiden verkosto ja toiminta on laajentunut.
”Nyt ollaan siinä kasvuvaiheessa, jota voisi kutsua murrosiäksi. Emme me ole enää hirveän pieni järjestö. Meillä on kahdeksan työntekijää, liikevaihto on vuosittain miljoonan ja 1,5 miljoonan välillä. Se vaatii jo tiettyä resurssia.”
Jäsenten ja vapaaehtoisten järjestö
Juvonen palaa kerta toisensa jälkeen siihen, miten vaikuttavaa on ollut työskennellä LSV:n jäsenten ja vapaaehtoisten kanssa. ”Se omistautuminen,sitoutuneisuus, asiantuntijuus ja halu oppia ja kehittyä on ihailtavaa. Tätä työtä tehdään jäsenten ja vapaaehtoisten kanssa ja tavallaan heidän ehdoillaan. On ollut ihanaa tehdä töitä niin tiedostavien ja omistautuneiden ihmisten kanssa.”
Kohtaaminen, joka on hänelle erityisesti jäänyt mieleen, oli heti alussa kun hän aloitti toiminnanjohtajana koronan aikaan. “Ensimmäinen LSV-vapaaehtoinen, jonka tapasin, oli Kati Juva, joka rauhantyön vetäjänä välittömästi vei minut kahden tunnin metsäkävelylle Keskuspuistoon. Kävimme juurta jaksaen läpi LSV:n rauhantyön historian ja kansainväliset verkostot. Siitä lähti meidän yhteinen työ.”
Hallitustyöskentely ja yhteistyö järjestön puheenjohtajan kanssa on Juvosen mielestä ollut hyvää ja onnistunutta. Puheenjohtaja on toiminnanjohtajan lähin sparraaja, joten toimiva yhteistyö on ollut korvaamatonta. Toimiston tiimi taas on ollut Juvosen lähin työyhteisö. Yhteistyö on ollut hyvää ja monesti toimistolla on ollut hyviä nauruja.
Juvonen kiittää lämpimästi yhteisön tukea, erityisesti hallitusta ja puheenjohtajaa. ”Tässä tehtävässä merkitsee tosi paljon, että suhde puheenjohtajaan toimii ja kantaa. Puheenjohtajan tuki on ollut korvaamatonta.” Myös toimiston arjessa yhteistyö on kantanut pitkälle. ”Tiimi on ollut mun lähin työympäristö, jossa on myös naurettu paljon.”


Katse eteenpäin – ja kutsu toimintaan
Juvonen kokee, että nyt on hyvä hetki siirtyä eteenpäin. ”Viiden vuoden sykli tuntuu luonnolliselta. Olen saanut antaa sen, mitä minulla on ollut annettavaa. Pienen järjestön kannalta on hyvä, että tulee uutta näkemystä ja osaamista.”
Juvonen siirtyy nyt toiminnanjohtajaksi Lääkärit ilman rajoja -järjestöön.
LSV on risteyskohdassa, jossa järjestö hakee suuntaansa uudessa maailmantilanteessa. Juvonen uskoo LSV:n tulevaisuuteen ja pitää työtä tarpeellisena, tärkeänä ja vaikuttavana. Jokainen LSV:n työalueista – kehitysyhteistyö, ympäristö- ja ilmastotyö, rauhantyö ja terveyspolitiikka – on tämän hetken maailmassa relevantti.
”Jäseniä on nyt tuhat, mutta Suomessa on kymmeniä tuhansia lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja eläinlääkäreitä. Meidän teemat ja arvopohja resonoivat varmasti monelle – nyt pitää vain tavoittaa ihmiset.”
Jäähyväisviestissään hän kannustaa aktiivisuuteen ja muistuttaa kansalaisyhteiskunnan merkityksestä.
”Nyt ei ole aika olla hiljaa. Me elämme ajassa, jossa kansalaisyhteiskunnan roolia, sääntöpohjaista maailmanjärjestystä ja ihmisoikeuksia yritetään polkea. Luontokato ja ilmastonmuutos uhkaavat ihmisten terveyttä. Jokainen voi tehdä jotain – omassa elämässään, työssään tai tukemalla niitä, jotka tekevät tätä työtä. Ja siihen LSV tarjoaa väylän, joka on ajankohtainen ja vaikuttava. Olkaa aktiivisia – teitä tarvitaan. Kertokaa kollegoille LSV:stä, herätelkää heitä mukaan. Myös toiminnan tukeminen on kannanotto.”
