Hallitus 2024
Hallituksen jäsenten sähköpostiosoitteet ovat muodossa etunimi.sukunimi@lsv.fi.
Line Kurki, puheenjohtaja
Olen 30-vuotias 2020 Helsingin yliopistosta valmistunut lääkäri. Erikoistun hematologiaan ja toimin opettajamentorina Helsingin yliopistolla. Preklinikan jälkeen suoritin välissä lääketieteen antropologian maisteritutkinnon. Samoihin aikoihin aloitin vapaaehtoistyöt Lääkärin sosiaalisessa vastuussa LSV-tiedotteen parissa ja myöhemmin tulin mukaan järjestön hallitukseen.
Olen toiminut hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2019. LSV:n vapaaehtoiset ja henkilökunta tekevät upeaa työtä terveyden tasa-arvon edistämiseksi ympäri maailmaa. Keskeisiä tavoitteitani järjestön puheenjohtajana on kehittää toimintaa kotimaassa ja tavoittaa entistä paremmin erityisesti nuoria kollegoita. Det går bra att kontakta mig också på svenska.
Hanna Rintala, varapuheenjohtaja
Olen ympäristöstä ja luonnosta, ihmisoikeuksista ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta kiinnostunut lääkäri Tuusulasta. Toiselta koulutukseltani olen lisäksi ympäristökasvattaja. Työskentelen mielenterveysjärjestöjen Ympäristö ja tulevaisuus mielessä -hankkeessa Nyyti ry:ssä.
LSV:ssä luotsaan ympäristötoimintaa eli ilmastolääkäreiden verkostoa yhdessä Terhi Koivusen kanssa. Ota meihin yhteyttä jos haluat liittyä mukaan vaikuttamaan ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän tulevaisuuden puolesta lääkärin keinoin! Vaikutamme päättäjiin, lisäämme tietoisuutta ja edistämme kestävyyssiirtymää ja kestävää elämäntapaa.
Anna Kärki
Olen helsinkiläinen geriatriaan erikoistuva lääkäri. LSV:ssä olen mukana, sillä haluan kantaa korteni kekoon ihmisoikeuksien ja ympäristön puolesta myös lääkärinä. Minulle tärkeitä teemoja ovat tasa-arvo ja yhdenvertaisuus – niin terveydenhuollossa kuin muillakin yhteiskunnan osa-alueilla – sekä kestävä kehitys ja elämäntapa. Vapaa-ajallani nautin liikunnasta ja erityisesti luonnossa liikkumisesta.
Ella Yli-Heikkilä
Olen naistentauteihin erikoistuva lääkäri Turusta. Olen ollut mukana vapaaehtoisena LSV:n kehitysyhteistyöhankkeissa opintojeni alkuvuosista lähtien. Toimin nyt toista vuotta LSV:n hallituksessa. Itselleni tärkeä aihe on terveyspalveluiden yhdenvertaistaminen koko maailmassa.
Miska Tiainen
Olen lääketieteen kandidaatti Tampereen yliopistossa, ja toista
vuotta mukana LSV:n hallituksessa. Itselleni tärkeitä teemoja ovat
erityisesti tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Kuva: Sonja Siikanen
Sara Minkkinen
Olen Helsingin yliopistosta valmistunut lääkäri. Erikoistun naistentauteihin ja synnytyksiin. Minua kiinnostavat erityisesti ympäristö- ja rauhanasiat sekä yhdenvertaisuuden edistäminen.
Anna Haavisto
Olen lääketieteen kandidaatti Helsingin yliopistossa, ja olen LSV:n hallituksessa ensimmäistä vuotta. Minulle on tärkeää yhdenvertaiset mahdollisuudet terveyspalveluihin ja yhteiskunnan vastuu tämän toteuttamisessa. Kestävä ja kunnioittava terveyspolitiikka niin Suomessa kuin ulkomailla luo pohjan laadukkaalle, pitkäkantoiselle ja yhdenvertaiselle toiminnalle.
Terhi Koivunen
Olen geriatrian erikoislääkäri Etelä-Pohjanmaalta. Olen mukana LSV:n ympäristötoiminnassa.
Erika Kulmanen, varajäsen
Anniina Kyrönlahti, varajäsen
Olen 40-vuotias espoolainen lastenlääkäri. Olen kiinnostunut sosioekonomisten terveyserojen kaventamisesta ja tasa-arvoisen terveydenhuollon edistämisestä. Olen nyt varajäsenenä ensimmäistä vuotta mukana LSV:n hallituksessa.