Lääkärin sosiaalinen vastuu ry

Hallitus 2023

Hallituksen jäsenten sähköpostiosoitteet ovat muodossa etunimi.sukunimi@lsv.fi.

Line Kurki, puheenjohtaja

Olen 30-vuotias 2020 Helsingin yliopistosta valmistunut lääkäri.  Erikoistun hematologiaan ja toimin opettajamentorina Helsingin yliopistolla. Preklinikan jälkeen suoritin välissä lääketieteen antropologian maisteritutkinnon. Samoihin aikoihin aloitin vapaaehtoistyöt Lääkärin sosiaalisessa vastuussa LSV-tiedotteen parissa ja myöhemmin tulin mukaan järjestön hallitukseen. Olen toiminut hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2019. LSV:n vapaaehtoiset ja henkilökunta tekevät upeaa työtä terveyden tasa-arvon edistämiseksi ympäri maailmaa. Keskeisiä tavoitteitani järjestön puheenjohtajana on kehittää toimintaa kotimaassa ja tavoittaa entistä paremmin erityisesti nuoria kollegoita. Det går bra att kontakta mig också på svenska.

Immi Kormi, varapuheenjohtaja

Olen 41-vuotias helsinkiläinen LT, suu- ja leukakirurgi sekä yleiskirurgiaan erikoistuva lääkäri. Olen toiminut LSV:ssa opiskeluajoista lähtien. Minulle tärkeitä asioita ovat ihmisoikeudet, terveyspolitiikka ja ilmaston- ja ympäristönmuutoksen vaikutukset terveyteen.

Hanna Rintala

Olen 42-vuotias perheenäiti ja lääkäri. Työskentelen opiskelijoiden mielenterveysjärjestö Nyyti ry:ssä ympäristö- ja tunnetaitoasioiden parissa. Vedän LSV:ssä ympäristötoimintaa eli ilmastolääkäreiden verkostoa. Ota minuun yhteyttä jos haluat liittyä mukaan vaikuttamaan kestävän tulevaisuuden puolesta lääkärin keinoin!

Anna Kärki

Olen helsinkiläinen geriatriaan erikoistuva lääkäri. LSV:ssä olen mukana, sillä haluan kantaa korteni kekoon ihmisoikeuksien ja ympäristön puolesta myös lääkärinä. Minulle tärkeitä teemoja ovat tasa-arvo ja yhdenvertaisuus – niin terveydenhuollossa kuin muillakin yhteiskunnan osa-alueilla – sekä kestävä kehitys ja elämäntapa. Vapaa-ajallani nautin liikunnasta ja erityisesti luonnossa liikkumisesta.

Arto Heinonen

Viidennen vuoden 37-vuotias opiskelija Helsingistä ja proviisori entisistä opinnoista. Kiinnostukseni kohteina ovat erityisesti terveydenhuollon yhteiskunnallinen tasa-arvoisuus ja yksilöiden sosioekonomisen aseman huomioon ottaminen palveluita suunniteltaessa.

Ella Yli-Heikkilä

Olen 29-vuotias lääkäri Turusta. Tällä hetkellä toimin erikoistuvana lääkärinä naistentaudeilla. Olen ollut mukana vapaaehtoisena LSV:n kehitysyhteistyöhankkeissa opintojeni alkuvuosista lähtien. Minulle on tärkeää, että kaikilla maailman ihmisillä olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet terveyspalveluihin. Vapaa-aikani vietän retkeillen, urheillen ja ystävien seurasta nauttien.

Miska Tiainen

Olen lääketieteen kandidaatti Tampereen yliopistossa, ja ensimmäistä vuotta mukana LSV:n hallituksessa. Itselleni tärkeitä teemoja ovat erityisesti tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Kuva Sonja Siikanen

Sara Minkkinen

Olen Helsingin yliopistosta valmistunut lääkäri. Minua kiinnostavat erityisesti ympäristö- ja rauhanasiat sekä yhdenvertaisuuden edistäminen. 

Heli Salmi, varajäsen

Olen 40-vuotias LT, lastenlääkäri ja anestesialääkäri. LSV:n jäsen olen ollut reilun vuosikymmenen, ja hallituksessa vuodesta 2014. Vastaan terveyspolitiikan jaostosta. Lääkärinä minua kiinnostaa vaikuttaa terveydenhuoltomme saavutettavuuden ja tasa-arvoisuuden puolesta. LSV on hyvä paikka verkostoitua tällaisista asioista kiinnostuneiden kanssa, löytää vaikuttamisen väyliä ja koettaa muuttaa maailmaa lääkärin keinoin.

Matti Parry, varajäsen

Olen helsinkiläinen lääkäri ja kiinnostunut terveydestä sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla. Työskentelin viime vuodet kansanterveyden parissa maailman terveysjärjestöllä (WHO) ja nyt olen palannut klinikkaan lastentautien erikoistuvana lääkärinä. LSV:ssä olen ollut mukana opiskeluajoista lähtien ja keskittynyt enimmäkseen kehitysyhteistyöhön ja terveyspolitiikkaan.