Hallituksen esitys viranomaisten tiedonvaihdosta heikentäisi toteutuessaan sosiaali- ja terveydenhuollon tiukasti varjeltua salassapitovelvollisuutta. Riskinä olisi, että potilaan luottamus sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoihin murenisi, eivätkä potilaat hakeutuisi tarvitsemiinsa palveluihin. Inhimillisten tekijöiden lisäksi esitys on kestämätön ammattieettisestä näkökulmasta, kirjoittaa LSV:n paperittomuustyön asiantuntija Aino Tuomi-Nikula.

Ensihoitajan opinnoissa ensimmäisiä päähämme taottuja asioita oli salassapitovelvollisuus. Siitä kiinni pitäminen on hoitajalle kunnia-asia; potilaan puolella oleminen on hoitotyössä itsestäänselvyys ja siihen tiivistyy koko ammatin ydin. Luottamuksesta tulee ikään kuin identiteettikysymys, joka valetaan osaksi omaa työminää jo koulun penkillä. Esimerkiksi tieliikenneonnettomuuden sattuessa ensihoitajat ja poliisit eivät jaa toisilleen alkometri-lukemia, vaan huolehtivat vain omasta työstään. Ensihoito puhalluttaa potilaan ambulanssissa ja poliisi maijassa. Tämä on tarkoituksenmukaista: Tieto ei kulje tilanteessa viranomaisten välillä, koska näkökulma heillä on tyystin erilainen ja syyt mittauksen tekemiselle kumpuavat aivan eri tavoitteista. Se on potilaan oikeus – ja potilaan vuoksi me tätä teemme.

Salassapitovelvollisuus on ammatillisen identiteetin ytimessä

Suomen hallitus on antamassa joulukuun alussa eduskunnalle esityksen, joka lisäisi poliisin tiedonsaantioikeuksia potilaan tietoturvan kustannuksella. Sosiaali- ja terveydenhuollon osalta se tarkoittaisi sitä, että lääkärin, hoitajan tai sosiaalityöntekijän tulisi poliisin päällystön pyynnöstä luovuttaa heille potilaan henkilö- ja läsnäolotietoja salassapitovelvollisuudesta huolimatta. Tietoja pitäisi jakaa tietyissä tilanteissa, kuten esimerkiksi silloin, jos potilasta epäillään sellaisesta rikoksesta, josta maksimituomio on kaksi vuotta vankeutta.

Salassapitovelvollisuus on Suomessa perustellusti hyvin tiukka ja sitä kunnioitetaan laajasti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa. Se on kiinteä osa lääkärin ja hoitajan ammattietiikkaa, joka iskostetaan mieleen jo opintojen alussa. Voimassa olevan lain mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen on ilmoitettava potilaasta poliisille vain silloin, jos häntä epäillään rikoksesta, josta maksimituomio on kuusi vuotta. Ero tämänhetkiseen tilanteeseen olisi siis merkittävä, jos lakimuutos hyväksyttäisiin.

Luottamuksen murentuminen estäisi hoitoon hakeutumisen

Vaarana olisi, että paperittomien jo nyt langanohut luottamus terveydenhuoltoon kärsisi. Paperittomilla ihmisillä on muutenkin useita esteitä, jotka rajoittavat heidän hakeutumistaan palveluiden pariin, kuten kielimuuri, palveluiden heikko tuntemus, pelko rasistisesta kohtelusta ja epäluottamus viranomaisia kohtaan aiempien kokemusten vuoksi. Meillä ei ole varaa rapauttaa luottamusta, jota on pyritty vaihe vaiheelta rakentamaan vuosikymmenien ajan.

Paperittomien lisäksi lakimuutoksesta kärsisi suuri joukko muita haavoittuvassa asemassa olevia potilasryhmiä, kuten esimerkiksi useat päihde- ja mielenterveyshaasteista kärsivät. Lakiesitys murentaisi luottamusta terveydenhuoltoon ja vaarantaisi jo valmiiksi heikossa asemassa olevien potilaiden terveyden. Muukalaisvihamieliselle poliitiikalle on saatava loppu ja ihmisten yhdenvertaisuus on tuotava takaisin päätöksenteon ytimeen.

Aino Tuomi-Nikula
LSV:n paperittomuustyön asiantuntija

Lähde: Sisäministeriön lainsäädäntöhanke poliisin tiedonvaihtoa koskevan sääntelyn muuttamiseksi