Neljä vuotta työtä tasa-arvon ja seksuaalioikeuksien eteen Intiassa – mitä saavutettiin ja miksi työtä tarvitaan yhä? LSV:n SAWERA-hanke toi konkreettista muutosta nuorten ja yhteisöjen arkeen Intiassa. Samalla se muistuttaa, miksi kehitysyhteistyölle on edelleen tarvetta, vaikka maa vaurastuukin nopeasti.

Sukupuolten tasa-arvoa edistävä ja sukupuolittuneeseen väkivaltaan puuttuva SAWERA-hanke päättyi joulukuussa 2024. Hankkeen nimi tarkoittaa aamunkoittoa, ja sen tavoitteina oli lisätä keinoja seksuaalista väkivaltaa kokeneiden auttamiseksi ja vaikuttaa väkivallan taustalla oleviin haitallisiin sukupuolinormeihin ja -asenteisiin. Nelivuotinen hanke toteutettiin ulkoministeriön hanketuella, ja LSV:n paikallisena hankekumppanina toimi intialainen järjestö MAMTA. Työtä tehtiin nuorten, heidän perheidensä sekä viranomaisten parissa kahdella alueella: Bahraichin maaseutukunnassa sekä suurkaupungissa Jaipurissa.

Hankkeen sisällöt, kuten koulutuksissa käytetty materiaalivalikoima, sukupuoliroolien käsittely sekä yhteistyö viranomaisten ja muiden järjestöjen kanssa pohjautuivat vahvasti tutkimukselle, jota tehtiin ennen työn käynnistämistä. Hankkeen päätyttyä tuloksia ja vaikuttavuutta arvioitiin loppututkimuksella.

Työn merkittävimpinä tuloksina havaittiin, että nuorten ymmärrys sukupuolirooleista kasvoi ja he pystyivät tekemään muutoksia omassa arjessaan kotona ja koulussa. Miehet ja pojat alkoivat osallistua enemmän kotona tehtävään työhön, ja naisten vapauteen liikkua ja toimia kodin ulkopuolella alettiin suhtautua myötämielisesti. Viranomaisyhteistyön vahvistumisen myötä monet seksuaalisesta väkivallasta selvinneet kokivat voivansa hakea apua ja pystyivät murtamaan hiljaisuuden aiheen ympärillä. Yhteisöissä nähtiin selvää muutosta haitallisten sukupuoliroolien murenemisessa ja tasa-arvon vahvistumisessa perheissä.

Tarvitaanko Intiassa enää kehitysyhteistyötä?

Intian tasa-arvotyön pitkän aikavälin tavoite, seksuaalisen väkivallan väheneminen, on kuitenkin yhtä relevantti nyt kuin SAWERA-hankkeen alkaessa. Fyysinen väkivalta, alistaminen ja raiskaukset äärimmäisenä sukupuolittuneen väkivallan muotona ovat yleisiä. Stigma ja heikko sosiaalinen asema muodostavat edelleen esteitä rikosten ilmiannoille ja oikeuden hakemiselle.

Vaikka naisten koulutus- ja työllistymismahdollisuudet ovat parantuneet, he kohtaavat edelleen laajaa syrjintää, väkivaltaa ja yhteiskunnan valtarakenteiden tuottamia esteitä. Lapsiavioliitot, perheväkivalta ja seksuaalinen häirintä ovat yleisiä, ja monet naiset joutuvat jättämään koulutuksensa tai työpaikkansa perinteisten sukupuoliroolien ja -odotusten vuoksi. Naisten osattomuus hidastaa koko yhteiskunnan sosiaalista kehitystä ja heikentää hyvinvointia, millä on kauaskantoiset vaikutukset sukupolvien päähän.

Vaikka naisten ja tyttöjen oikeudet ovat Suomen kehityspolitiikan vahvuusalueita, joita edistetään painokkaasti, tämänhetkinen kehityspolitiikka hakee kumppanuuksia, jotka edistävät suomalaisten yritysten vientiä ja kansainvälistä kauppaa. Tavoitetta perustellaan mm. sillä, että valtioiden antama virallinen kehitysapu kattaa vain pienen osan kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen tarvittavasta rahoituksesta. Yksityisen ja julkisen rahoituksen tiiviimmän kytköksen odotetaan kaventavan rahoituksen vajetta suuremmassa kuvassa.

On totta, että perättäisten kriisien maailmassa tarvitaan investointeja rauhaan, terveyteen ja ilmastotoimiin kaikilta sektoreilta, eikä taloustoimia voida nähdä irrallisina yhteiskunnallisesta kehityksestä. Kauppaa ja vientiä edistäviä panostuksia ei kuitenkaan tule tehdä kehitysrahoituksen kustannuksella. Suomen nykyinen, lähes 1,2 miljardin euron leikkaus osuu sinne, missä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten perustarpeet eivät täyty. Siellä ei Suomen teknologiaviennille ole myöskään kysyntää.

Taloudellinen kasvu ei riitä takaamaan oikeudenmukaista ja kestävää kehitystä

Intiassa äärimmäinen vauraus ja edistys sekä syvä eriarvoisuus ja kehityshaasteet näkyvät joka puolella. Se on yksi maailman nopeimmin kasvavista talouksista ja kuuluu maailman rikkaimpien maiden, G20:n ryhmään. Maa vaurastuu kemianteollisuuden, huipputeknologian ja timanttien viennistä ja sen osaaminen avaruustutkimuksessa ja tekoälyn kehittämisessä on huippua. Samaan aikaan satoja miljoonia ihmisiä elää köyhyydessä ilman ihmisarvoista asuntoa tai pääsyä riittävään terveydenhuoltoon ja laadukkaaseen koulutukseen. Intia on esimerkki maasta, joka taloudellista asemastaan huolimatta ei ole pystynyt pitämään kaikkia kehityksessä mukana. Heikoimmat on jätetty jälkeen.

Yksin taloudellinen kasvu ei siis riitä takaamaan oikeudenmukaista ja kestävää kehitystä. Tarvitaan rajat ylittävää yhteistyötä, joka edistää yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia kaikille yhteiskunnan jäsenille, ei vain vauraimmille.

Kehitysrahoitus vahvistaa kansalaisyhteiskuntia ja yhteistyö paikallisten järjestöjen kanssa tukee toimia mm. naisten ja vammaisten henkilöiden oikeuksien vahvistamiseksi sekä köyhyyden ja syrjinnän vähentämiseksi. Tasa-arvoisempi yhteiskunta kykenee myös paremmin pitämään huolta heikoimmistaan ja kytkeytymään osaksi ympäröivää maailmaa ja globaalia taloutta.

Nelivuotinen SAWERA-hanke toi todistettavasti tasa-arvon aamunkoiton valoa niihin yhteisöihin, joiden parissa se työskenteli, mutta paljon työtä on vielä edessä. Intiassa tarvitaan yhä pitkäjänteistä yhteistyötä, jotta jokainen nuori – sukupuolesta riippumatta – voi elää väkivallatonta ja oikeudenmukaista elämää.

Teksti: Heidi Saarinen-Azuara
SAWERA-hankkeen vapaaehtoinen koordinaattori 2020–2024