Nepalin mielenterveyshankkeen matkaraportti

LSV:n Nepalin mielenterveysprojektin jatkohankkeen ensimmäinen vuosi (2023) on tullut päätökseen. Kävimme marraskuussa Nepalin Okhaldhungan ja Sindhulin maakunnissa seuraamassa projektin etenemistä paikan päällä ja tapaamassa paikallisia edunsaajia ja päättäjiä.

Edellinen mielenterveyshanke Nepalissa toteutettiin Dangin maakunnassa, joka sijaitsee maan luoteisella tasankoalueella. Sindhuli ja Okhaldhunga sen sijaan sijaitsevat Kathmandusta koilliseen kohti Himalajan vuoristoa, ja paikalliset logistiset realiteetit tulivatkin tutuiksi heti ensimmäisenä päivänä. Jeeppi mateli vuoren seinämää pitkin kymmenen kilometrin tuntivauhtia jo kolmatta tuntia ennen kuin saavuttiin monitorointimatkan ensimmäiseen kohteeseen, Likhun kuntaan. Ennen tuota hidasta ajomatkaa alla oli jo kuusi tuntia joutuisampaa ajoa maantiellä.

Vuorten ympäröimän kylän majatalolta avautui upeat näköalat laaksoon. Niitä ihastellessa tuli myös mieleen, kuinka eristäytynyt näin vaikeasti saavutettava paikka onkaan esimerkiksi sadekauden aikana, kun kapeat ja kuoppaiset vuoristotiet muuttuvat mutaliukumäiksi. Nukuimme aaltopeltien suojassa ja seuraavana aamuna suuntasimme Likhun terveysasemalle, jota koristi LSV:n logolla varustettu mielenterveysjuliste. Päivän aikana vierailimme myös kunnantalolla ja kouluss. Tapasimme paikallisia poliitikkoja, terveystyöntekijöitä, opettajia ja mielenterveyskuntoutujia. Päällimmäiseksi vaikutelmaksi jäi, että projekti oli otettu paikallisesti hyvin vastaan ja kaikki tapaamamme kunnalliset työntekijät tuntuivat sitoutuneen projektin tavoitteisiin.

Hanketyön havaintoja ja haasteita

Kuten aikaisemmankin hankkeen aikana oli tullut tutuksi, koulussa oli ollut ongelmia konversiohäiriön, eli psykologisista tekijöistä johtuvan neurologisen oireiston, kanssa. Ongelma on laajalle levinnyt Nepalin kouluissa, ja monen koulun kerrotaan kärsineen esimerkiksi joukkopyörtymisistä. Yhteistyökumppanimme TPO:n (Transcultural Psychosocial Organization) kanssa pohdittiin, mitä tehdä, jotta näin dramaattisen manifestaation taakse jäävät ”tavalliset” mielenterveysongelmat eivät jäisi huomiotta kouluissa.

Keskeinen havainto oli myös, että hankkeessa opettajille järjestettyjen mielenterveyskoulutusten kohdentaminen koulujen rehtoreille ei liene paras valinta. Rehtorit eivät nimittäin juurikaan osallistu lasten opettamiseen, eivätkä siten pysty levittämään oppimaansa tietoisuutta tehokkaasti.

Mielenterveysongelmiin liittyvä stigma on edelleen iso ongelma, ja ehkä myös osasyy siihen, että moni turvautuu perinteisiin parantajiin. Osana Nepalin mielenterveyshankkeen tavoitteita on ollut tunnistaa parantajien rooli yhteiskunnassa ja osallistaa heitä projektin tavoitteisiin. TPO:n järjestämien koulutusten avulla pyritään tukemaan parantajien roolia mielenterveysongelmien tunnistamisessa  ja ohjaamisessa mielenterveyspalveluiden piiriin.

Matkan seuraavalla pysäkillä, Kapilakotin kunnassa Sindhulin maakunnassa tapasimme yhden projektin koulutukseen osallistuneista parantajista. Hän osasi myös kertoa, että monet, varsinkin matalammista yhteiskuntaluokista olevista*, pitävät mielenterveysongelmia pahojen henkien aiheuttamina. Parantaja Dilli suostui myös korvauksetta näyttämään parannusmenetelmiään kokouksen päätteeksi. Dilli ei nähnyt mitään ristiriitaa meidän hankkeemme ja hänen parannustoimintansa välillä, mutta tunnisti myös, ettei hän jaa tätä mielipidettä kaikkien perinteisten parantajien kanssa.

Sindhulissa jatkoimme vierailuita kouluissa, terveysasemilla ja kunnantaloissa. Tapaamiset vahvistivat jälleen käsitystä siitä, että projekti on hyvin tervetullut paikallisissa yhteisöissä ja poliittiset päättäjät ovat hyvinkin tietoisia mielenterveysongelmien laajuudesta. Päättäjien tiimoilta tuli usein toivomuksia projektin jatkumisesta yli suunnitellun ajanjakson. Tämä on ymmärrettävää, ottaen huomioon koko maan ja varsinkin maakuntien heikon taloudellisen tilan.

Suunnittelua ja verkostoitumista Kathmandussa

Palattuamme Kathmanduun kokoustimme koko päivän TPO:n toimistolla. Kävimme monitorointimatkan kokemuksia ja ajatuksia läpi ja suunnittelimme hienosäätöjä tulevan vuoden toimintaan.

Pidimme myös etäkokouksen yhdessä Building and Wood Workers’ Internationalin (BWI) South-East Asian edustajan kanssa. Keskustelun aiheena oli, missä määrin voisimme tehdä yhteistyötä siirtotyöläisten mielenterveyden tukemiseksi. Kuten LSV:n tiedotteessa aikaisemminkin on mainittu, lähes 25 % Nepalin bruttokansantuotteesta muodostuu siirtotyövoiman kotiin lähettämistä varoista. Siirtotyöläiset on hyvin haavoittuva ryhmä sekä työolosuhteiden, että mielenterveytensä suhteen. Heitä kuormittavat usein myös Nepaliin jäävien omaisten odotukset.

Kathmandussa tapasimme myös PSR Nepalin, LSV:n sisarjärjestön, edustajia. Heillä vaikutti olevan hyvin aktiivinen järjestö koostuen lähinnä opiskelijoista ja he järjestävät säännöllisesti tiedotuskampanioita, radio-ohjelmia ja kulkueita terveystietoisuuden levittämiseksi. Mitään ilmiselvää synergiaa LSV:n projektin kanssa ei ilmennyt kokouksen aikana, mutta TPO lupautui jatkossa tarjoamaan tarvittaessa teknistä konsultointia mielenterveystyön ja terveyskampanjoinnin suhteen.

Dal bhatin voimalla kohti kotia

Viikon aikana söimme nepalilaista linssiruokaa dal bhatia vähintään 15 annosta. Matkan viimeiset dal bhatit syötiin TPO:n projektijohtaja Pitambarin kotona ennen paluulentoa. Nepalilainen vieraanvaraisuus yllättää aina jäyhät suomalaiset.

_{* Kastijärjestelmä on kumottu Nepalissa jo 1960-luvulla, mutta vaikuttaa edelleen ihmisten kanssakäymisiin.}

Mitä opimme matkalla:

• Mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset kokevat edelleen paljon stigmaa
• Apua mielenterveysongelmiin haetaan usein perinteisiltä parantajilta
• Logistiset haasteet tulisi ottaa paremmin huomioon varsinkin Okhaldhungassa; tämä kannattaa huomioida tarkasti kaikkien projektien aikataulujen ja tavoitteiden
• Päihdeongelmat kulkevat usein mielenterveysongelmien rinnalla
  

Teksti: LT Era Mikkonen ja  LT Juho Heliste, vapaaehtoisia LSV:n kehitysyhteistyössä
Kuvat: Juho Heliste