Lääkärin sosiaalinen vastuu ry

Laillinen ja turvallinen abortti on ihmisoikeus

Share

Yhdysvaltain korkein oikeus on kumonnut raskauden keskeyttämisen perustuslaillisen suojan. Aiempi Roe vs Wade päätös vuodelta 1973 linjasi, ettei osavaltiolla ei ole oikeutta kieltää aborttia. Tämän uuden päätöksen seurauksena useassa republikaanivaltaisessa osavaltiossa saatetaan välittömästi voimaan jo aiemmin säädetyt, mutta tähän asti kiistanalaiset lait, jotka tekevät raskauden keskeytyksen käytännössä mahdottomaksi. Esimerkiksi Texasissa rajaksi on asetettu sikiön sydänäänten kuuluminen, joka voi tapahtua jo kuudennen raskausviikon jälkeen – siis kun kuukautiset ovat kaksi viikkoa myöhässä.

Korkeimman oikeuden päätöksen seurauksena kukin osavaltio voi itse päättää aborttilainsäädännöstään. Ainakin 13 osavaltiota on jo säätänyt lakeja, jotka käytännössä estävät raskauden keskeytykset. On arvioitu, että aborttioikeuden kieltäviä tai sitä merkittävästi rajoittavia lakeja tullaan säätämään noin joka toiseen Yhdysvaltojen osavaltioon.

Kysymys raskauden keskeyttämisestä jakaa voimakkaasti Yhdysvaltoja ja jakolinja menee pitkälti puoluekannan mukaan. Myös uskonnolla on vahva merkitys, Yhdysvalloissa kristillisellä oikeistolla on suuri vaikutusvalta poliitikkoihin. Kuitenkin mielipidekyselyissä selkeästi yli puolet kansalaisista on laillisen abortin kannalla.

Lääkärikunta, etiikka ja raskauden keskeytys

Raskauden keskeytys kuuluu lääketieteen etiikan suuriin kysymyksiin. Jo Hippokrateen valassa todetaan: ”…enkä tule antamaan naiselle sikiötä tuhoavia aineita”. Aikanaan myös suomalainen lääkärikunta vastusti raskauden keskeytystä. Syyt olivat sekä väestöpoliittisia että huolta siitä, että aborttia käytettäisiin ehkäisykeinona. 1960-luvun lopulla 67 % lääkäreistä toivoi Lääkäriliitolta kielteistä kantaa vapaaseen aborttiin.

Suhtautumiseen aborttiin vaikuttaa ratkaisevasti se, miten ihminen ja ihmiselämä määritellään. Fundamentalistisimmat kristityt määrittelevät sen alkavan hedelmöityksestä ja vastustavat siksi jopa kierukkaa ehkäisymenetelmänä.

Sikiönkehitys on kuitenkin ihmiseksi tulemisen prosessi, joka noudattaa pikemminkin sumeaa logiikkaa kuin yksiselitteisiä määritelmiä. Lääketieteellisenä rajana voidaan pitää ajankohtaa, jolloin sikiö on elinkelpoinen kohdun ulkopuolella. Tämä tapahtuu 24 raskausviikon tienoilla, joskin tekniikan kehittyessä tätäkin nuorempia pikkukeskosia on kyetty pitämään hengissä.

Sekä eettisesti että terveydellisesti on selvää, että mitä varhaisemmin raskauden keskeytys tapahtuu, sen parempi. 12 viikkoa on hyvä raja, jota ennen sikiön voidaan ajatella olevan vain ihmisen optio, ei vielä ihminen. Naisella ja yksin naisella tulee olla oikeus päättää raskautensa jatkamisesta tai keskeyttämisestä.

Suomen nykyinen laki raskauden keskeytyksestä vuodelta 1971 edellyttää kahden lääkärin arvioita asiasta ja vaatii perustelua ”sosiaalisista syitä”. Tämä voi altistaa naisen painostukselle. Oma Tahto -kampanja, jossa LSV:kin oli mukana, keräsi pari vuotta sitten tarvittavat nimet kansalaisaloitteeseen, jonka mukaan pelkkä naisen oma ilmoitus keskeytystoiveesta riittäisi 12. raskausviikkoon saakka. Tämä aloite on nyt hyvässä myötätuulessa eduskunnassa.

Laittomat abortit

Raskauden keskeytys ei koskaan ole toivottava ja hyvä asia. Kun siihen päädytään, on jotain jo mennyt pieleen – ehkäisy on pettänyt, taloudellinen tilanne on heikko, pahimmillaan kyse on raiskauksesta. Silloin täytyy valita huonoista vaihtoehdoista vähiten huono – ja se voi hyvin olla abortti.

Kaikkialla siellä, missä ei ole mahdollisuuksia turvalliseen ja lailliseen raskauden keskeytykseen, tehdään runsaasti laittomia abortteja. Henkareilla, virkkuukoukuilla, erilaisilla myrkyillä. Puoskarin avulla tai yksin omassa vessassa. Vuonna 2009 arvioitiin 20 miljoonan naisen tekevän vuosittain laittoman abortin. Näiden seurauksena kuolee arvioilta 68 000 naista ja miljoonat saavat pysyviä vammoja. Valinta tämän tai laillisen abortin välillä ei ole vaikea.

Tähän asti vaarallisista laittomista abortista 97 % on tehty kehittyvissä maissa, nyt nämä lisääntyvät varmasti myös Yhdysvalloissa erityisesti köyhien ja etnisten vähemmistöjen keskuudessa. Varakas valkoinen keskiluokka saa asiansa varmasti järjestettyä siistimmin.

Miten vähentää abortteja

Suomessa tehtiin vuonna 1987 liki 13 000 raskauden keskeytystä, mutta vuonna 2021 enää 7 800. Keinoja aborttien vähentämiseen ovat mm. seksuaalivalistus, maksuton ehkäisy nuorille sekä lapsiperheiden aseman parantaminen.

Yhdysvalloissa on todella heikot vanhemmuusetuudet ja äitiyslomat. Lapsen saaminen nuorena vaikeuttaa merkittävästi naisten koulutusmahdollisuuksia, uraa sekä taloudellisia mahdollisuuksia.

Myöskään seksuaalikasvatus kouluissa tai ehkäisyvälineiden saatavuuden parantaminen eivät todellakaan ole Yhdysvaltain kristillisen oikeiston agendalla, päinvastoin. Mitä vähemmän näistä puhutaan, sen parempi. Ja jos vahinko sattuu niin sitten vaan kannat seuraukset – tai yrität laitonta aborttia henkesi kaupalla. Tämä ei tiedä hyvää Yhdysvaltain raamattuvyöhykkeen nuorille naisille.

Yhdysvaltain korkeimmalla oikeudella tulee olemaan verta käsissään.

Kirjoittaja: Kati Juva, lääkäri ja pitkäaikainen LSV-aktiivi