Taustaa

Kuuntelusta se alkaa (KUU) on Lääkärin sosiaalinen vastuu ja psykologin sosiaalinen vastuu yhdistysten yhteinen yhteiskuntarauhan hanke, johon pyritään ymmärtävää ja arvostavaa keskustelua edistämällä.

KUU hanke osallistuu YLE:n ja Erätaukosäätiön #HYVINSANOTTU – kunnioittavasti keskusteleva Suomi – yhteistyöhön noin 150 muun toimijan kanssa. Jokainen toimija vaikuttaa omassa toimintaympäristössään, itsestään aloittaen. KUU haluaa vaikuttaa lääkäreiden ja psykologien kautta mielentävän, hyvän keskustelukulttuurin leviämiseen.

Mielentämiskyky on kykyä ymmärtää oman ja toisen mielen sisältöä, kykyä säädellä tunteitaan vaikeissa tilanteissa ja toimia arvojensa mukaisesti toinen toistaan kuunnellen. Tällainen kyky on hyvänä tukena sille, että pystymme keskustelemaan rakentavasti ja hyväksymään erilaiset mielipiteet. Tällainen keskustelu tuo hyvinvointia itselleen, toinen toisilleen ja koko yhteiskunnalle antaen sille vakautta, jonka avulla selviämme niin omista kuin yhteisistä kansakunnankin koettelemuksista.  (1)

Tähän haastatteluun olen pyytänyt porilaisen vaativan erityistason psykoterapeutin, Marjatta Kaartisen, jolla on pitkä työura takanaan satakuntalaisten perheiden tukemisessa. Hän on toiminut Kirkon perheasiain neuvottelukeskuksessa ja useissa yksityisissä lääkärikeskuksissa terapeuttina ja työnohjaajana.

Blogin kuvani olen ottanut vuonna 2018 kotirannoilta Meri-Porista.

Miksi halusin haastatella juuri Marjatta Kaartista?

Hän on Satakunnassa hyvin tunnettu ja arvostettu osaaja.

Itse olen Marjattaan tutustunut jo pitkän aikaa sitten ollessamme muutamassakin samassa työpaikassa. Hän on suuresti arvostamani ammattilainen.  Marjatta on sellainen ihminen, josta huokuu lämpö ja luotettavuus sekä pitkä kokemus. Siksipä otin nimenomaan häneen yhteyttä aikanaan omassa kaikkein vaikeimmassa elämäntilanteessani. Siitä sitten tulikin minulle suuren kasvun paikka kohti parempaa kuuntelua ja ymmärtävää ja arvostavaa vuorovaikutusta silloinkin, kun oma ahdistus vyöryy ylle.

Joten Marjatalta aikanaan saamani sysäys syvään, keskustelevaan vuorovaikutukseen on yksi perussyistä, miksi olen aikanani alkanut ymmärtää kuuntelun merkitystä. Siitä ajattelusta on noussut myös tämä KUU hanke. Sellainen keskustelu, jossa tulee kuulluksi ja hyväksytyksi omana epätäydellisenä itsenään, on nimittäin aivan erityisen voimaannuttavaa ja parantavaa ja sen avulla asiat ratkeavat. Jäädessäni eläkkeelle pari vuotta sitten ei kauaa tarvinnut miettiä, mitä asiaa haluaisin seuraavaksi edistää omalla pienellä panoksellani!

Marjatta edustaa tässä blogissa sekä koulutuksen, osaamisen että pitkän kokemuksen ääntä, ja hänessä pilkahtaa myös pappiskoulutuksen antamia hengellisen ulottuvuuden huomioimisia, silloin kun terapiassa olija tuo tarpeen siihen esille.

Haastattelu

Haastattelu lähti mukavasti liikkeelle yhteisellä kahvihetkellä. Olin pyytänyt Marjatan kotiini ja sisään tupsahti tuttu lämpö aurinkoisen tulppaanikimpun ja kauniin suklaarasian kera. Jossain vaiheessa napsautin äänityslaitteen päälle ja siitä alkoi pitkä ja erittäin syvällinen parituntinen. Etsittiin elämän ja oppimisen suuri kaaria, elämäntehtävän selkiytymisiä, raskaiden elämänvaiheiden merkitystä, nykyhetken haasteita ja pohdittiin mitä saisin evääksi KUU hankkeeseen vielä aiempienkin, tärkeiden oppien lisäksi. Upottiin niin syvälle keskusteluun, että välillä kummankin silmätkin kostuivat ja molemminpuolinen ymmärrys tuntui luissa ja ytimissä parantavine vaikutuksineen. Upotaan me nyt yhdessä hetkeksi siihen mitä keskustelimme.

Kertoisitko , Marjatta, jotain taustoistasi, millainen koulutus sinulla on ja miten näet työurasi. Olet kertonut, että sinulla ei ole kiire eläkkeelle. Se kertoo jotain työstäsi, mikä on siinä sinulle merkityksellisintä?

Jäin vuonna 2016 eläkkeelle Porin seurakuntayhtymän perheasiain neuvottelukeskuksen johtavan perheneuvojan virasta, jossa tulin olleeksi 38 vuotta. Työhöni liittyen olen tehnyt paljon työnohjausta ja toiminut kouluttajana ja luennoitsijana alani kysymyksissä. Vuodesta 2001 alkaen olen toiminut myös yksityisenä elinkeinonharjoittajana psykoterapian ja pari- ja perheterapian palveluita sekä koulutusta tarjoten.

Vastapainona terapiatyölle, jossa keskitytään tunteiden kuulemiseen olen osallistunut yhteisöni elämään kunnallisissa ja kirkollisissa luottamustehtävissä, joissa ollaan päätettävien asioiden äärellä. Haastateltavaa aihetta eli kuulevuutta ja mielentämistä ajatellen voin kertoa ,että olen arvostanut kaikkia luottamustehtäviäni niin kotikaupungissani kuin kokonaiskirkossa ja liike-elämässä eräänlaisena palautteena kuulevuudestani ja luotettavuudesta.

Pidän eläkkeelle siirtymistä yhteiskunnassamme kriittisenä kohtana yksilön kannalta. Ellei pidä varaansa voi joutua rooliin, jota ei olekaan itse valinnut. Liian monet vireätkin ihmiset jäävät virkavuosien jälkeen pois aktiivisesta työelämästä. Menetetään paljon hiljaista tietoa.

Minulla on tarve tehdä edelleen sitä, mitä osaan. Työtä, jossa voima tulee siitä, mihin se meneekin, eli vuorovaikutuksesta.

Joo, se on pitkä rupeama se 38 vuotta.

Minäkin tunnistan kyllä tuollaisen tarpeen, myös sellaisestahan tarpeesta minulla lähti tämä KUU hankeen parissa työskentelykin. Vaikka jäin eläkkeelle ajattelin, että vielä voisin olla jossain hyödyksi ja avuksi.

Tervehdin kyllä ilolla hankettasi, Tuikku! Se on loistava asia. Ja todellakin sellainen, johon mielelläni kannan korteni kekoon. Että jos vaan jotain on, missä voin olla avuksi tässä nyt ja jatkossakin.

Kiitos kun olet tässä ja annat aikaasi tähän nyt. Ja lämmin kiitos myös tästä lupauksestasi tulevaan!

Mutta palataan takaisin sinun työhösi. Sinulla on ollut tätä vastaanottotyötä.

Kyllä! Vuonna 2000 sain vaativan erityistason perheterapiatutkinnon valmiiksi. Yksityisvastaanotolla olen tehnyt terapiatyötä pitkään. Aloitin yksityisvastaanoton sellaisessa vaiheessa, kun perhepiirissä oli vakavaa sairautta ja halusin varmistua tilanteen mahdollisesti niin vaatiessa itsenäisestä työn asetannasta ollakseni avuksi. Minun ei kuitenkaan tarvinnut jättää virkaani ja niin psykoterapian yksityisvastaanotto jäi sitten pienimuotoiseksi sivutyöksi ja vuonna 2016 päätyöksi, jota edelleen teen, ihan osa-aikaisena kuitenkin.

Jos puhutaan vielä työn merkityksestä sinulle, onko se nimenomaan perhetyö, joka on tärkeää sinulle tai mikä terapiatyö tahansa?

Pidän kaikesta psykoterapiatyöstä olkoon se yksilö-, pari- tai perheterapiaa tai perheasiain sovittelua. Koulutukseni olen tietoisesti valinnut perheterapiasta. Perheterapiakoulutus tukee omaa tapaani nähdä ihminen yhteisönsä jäsenenä . Minulla on lisäksi sosiologisen tutkimuksen menetelmäkoulutus.

Työni on ollut antoisaa ja monipuolisesti luovaa työtä. Ihmisten avuntarve ja heidän osoittamansa luottamus ja yhtäältä terapeutin kuulevuus ovat lähtökohta  rakentavalle vuorovaikutukselle ja siinä yhdessä löytämiselle. Psykoterapiassa syntyy kuulluksitulemisen myötä elävää toivoa ja itsensä arvokkaaksi kokemista.

Pariterapiassa hoidetaan suhdetta. Pariterapeutti systeemin ulkopuolisena näkee ja huomaa sellaista, mitä systeemin sisällä olevat eivät itse huomaa. Se auttaa häntä osittain pyrkimyksessä avata osapuolten toisensa kuulemista, heidän keskinäistä ymmärrystään. Koska on itse systeemin ulkopuolella, näkee sellaista, mitä systeemin sisältä ei näe.

Kerro jotain kirkon perhetyöstä

Perheneuvontatyö alkoi spontaanisti Tampereella  vuonna 1944 pastori Matti Joensuun toimesta sodan jälkeisessä tilanteessa. Lehtien ilmoituspalstat täyttyivät asianajajien ilmoituksista, kun avioeroisuus nousi huomattavasti sotaa edeltäneisiin vuosiin verrattuna. Aamulehden aukeamakin oli yhtäkkiä täynnä asianajajien ilmoituksia. Silloisen Kaupunkilähetyksen pastori Matti Joensuu laittoi asianajajien ilmoitusten joukkoon pienen ilmoituksen: ” Älkää erotko! Käykää edes keskustelemassa ennen kuin teette ratkaisunne. ” Alle oman kotinsa osoite sillä seurauksella, että ihmisiä tuli jonoittain ja työ oli heti organisoitava haastetta vastaavalla tavalla.

Se oli niinkuin pieni siemen, joka istutettiin ja josta kasvoi iso puu. Tällä hetkellä käsittääkseni perheasiain neuvottelukeskuksia on jo 44:llä paikkakunnalla ja nehän on siis seurakuntien ylläpitämiä.  Porissa neuvottelukeskus oli perustettaessa yhdestoista. Kolmas päivä helmikuuta tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun ensimmäiset asiakkaat otettiin vastaan.

Lämpimät 50 – vuotisonnittelut Porin yksikölle!

Nyt olisi kyllä vaikkapa juhlakahvien paikka!

 Kertoisitko jotain omasta taustastasi, miten se johti sinut perhetyöhön?

Tuo onkin niin terapeutin kuin kenen hyvänsä kuulevuutta ajatellen relevantti taustatieto.

Minähän olen kasvanut Etelä- Pohjanmaalla kylässä, jossa isän molempien vanhempien suvut ovat viljelleet maata  1400- luvulta lähtien kirjoitetun tiedon mukaan,  äidin isän suku niinikään kuului kylän vanhoihin kantatiloihin.  Äidin äidin  suomenruotsalainen suku oli muuttanut kylään viime vuosisadan alkupuolella. Lähestulkoon puolet kyläläisistä oli  sukulaisia ja siellä oli turvallista elää lapsena. Meni mistä tahansa ovesta sisälle, aina oli lämmin vastaanotto.

Oli yhteisöä ja turvaa…

Kyllä ja se oli valtavan merkittävä asia. Äitini oli 19-vuotias kun synnyin esikoisena suurten ikäluokkien viimeisiin kuuluvana. Ympärillä oli silloin kaikki isovanhemmat ja isoisovanhemmat, tädit, isotädit ja enot  ja isoenot perheineen. He olivat merkittäviä ihmisiä ja kaikki olivat tukena. Minulle on kerrottu, että olen ollut hyvin kontaktinhakuinen, vilkas ja keskustelevainen.

Keskustelevainen lapsi, sen uskon kyllä…

Yhdeksänvuotiaana aloin käydä kylän vanhainkodissa laulamassa ja lukemassa säännöllisesti vanhuksille. Muistan myös, että kaikkein vireimmät heistä kävivät sitten meillä mm. perunan nostossa. Toisin sanoen, se perhepiiri, jossa kasvoin, oli tavattoman laaja. Sieltä lähdin maailmalle

Sitten Marjatta kertoi siitä, miten hänelle aukeni toisenlainen maailma, jossa kuuntelu ja vuorovaikutus ei ollutkaan itsestäänselvyys!

Olin 16-vuotiaana stipendiaattina Skotannissa Isäntäperheeni naapurissa asui nainen, joka oli hyvin vaikuttava persoona, sosiaalipsykologi ammatiltaan. Hän halusi tutustua naapurissa asuvaan suomalaistyttöön, kuunteli minua ja antoi lukuvinkin kirjasta “Dibbs etsii itseään”(2). Se kertoi tarinaa lapsesta, joka jäi yksin vanhempien mielenkiinnon kohdistuessa uran luomiseen. Siitä jäi minulle mielikuva yksinäisestä lapsesta katsomassa huoneensa ikkunasta puuta ja puutarhuria, joka oli hänen ainoa todellinen kontaktinsa.

Ikäänikin liittyen, mutta myös tuohon kesään ja sen kohtaamisiin liittyen  alkoi itseni etsimisen prosessi.   Siinä vuorovaikutuksessa, missä minä olin saanut elää lapsuuteni, oli itsestäänselvää, että tulen kuulluksi. Sain laulaa ja tehdä ja osallistua ja kaikkeen oli mahdollisuus ja kaikessa tuli autetuksi. Havahduin, että oli olemassa toisenlainenkin todellisuus!

Marjatta kertoi, että tämä kokemus antoi suuntaa kohti kuuntelevaa ja auttavaa työtä

Koulussa olin luokkani primus ja sukulaiset ja muut vetosivat, että lääkäriksi pitää lähteä opiskelemaan, kun lääkäri on se, joka auttaa ihmisiä. Itseä olisi heti kiinnostanut sairaalateologin työ.  Olin lukenut sairaalateologian uranuurtajasta Irja Kilpeläisestä.  Minulla ei ollut kuitenkaan siinä vaiheessa omaa voimaa päättää valinnasta, vaan pyrin Turun yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan sinne suoraan pääsemättä, pidennettyyn hakuprosessiin kylläkin. Lyhyen matematiikan lukeneena tie nousi pystyyn lääketieteellisessä . Päädyin laudaturylioppilaana

Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Tunsin olevani oikeassa paikassa. Kohtasin ensimmäisen opiskeluvuoteni aikana tulevan puolisonikin. Alkoi elämäni keskeisin ihmissuhde, joka on kestänyt yli viisi vuosikymmentä tähän mennessä.

Olin onnekas saatuani mahdollisuuden opiskella tiedekunnan ulkopuolella arvostamani teologin  ja kirjailijan  Irja Kilpeläisen johdolla sairaalasielunhoitoa jo toisena opiskeluvuotena. Tri Kilpeläinen halusi siirtää omaa osaamistaan soveltuvuustestein  valitulle pienelle ryhmälle teoogeja.  Irja Kilpeläisen teos “Osaammeko kuunnella ja auttaa” (3)  tallentaa hänen viisaasti kokoamansa teoriat ja käytännöt jokaisen käsiin. Hänen lähinnä rogersilainen metodinsa oli asiakaskeskeinen, painopiste aina autettavassa, ei mitään terapeutinomaa vaan asiakkaan tila ja tilanne. Ajatus oli, että autettava vahvistuu siinä, kun hän tulee kuulluksi omana itsenään!

Sitten keskustelumme jatkui.

Minä tässä kun kuuntelin elämäntarinaasi ja huomasin, että siinä on alusta lähtien vilahtanut tämä kuuntelu ja vuorovaikutus.

Kyllä. Ja että olen nyt tässä –  sinun KUU-hankkeesi haastattelussa on osa tietäni kuulemisen polulla. Nyt kuitenkin näinpäin : Sinä Tuikku olet kuunnellut minua. Ja se on tuntunut hyvältä Erityisen hyvältä, kun takana on lähes kahden vuoden mittainen karanteeni Covid-19 pandemian takia.

Se tuntui hyvältä, että Marjatta arvosti niin paljon tätä haastattelua ja KUU hankettani!

Sitten jatkoimme haastattelua Marjatan opiskeluvaiheesta, johon liittyi monenlaisten uranuurtajien opissa olemista mm arkkipiispa Simojoen, aiemmin mainitun Matti Joensuun ja aiemmin mainitun Irja Kilpeläisen sekä työnohjauksen uranuurtajien. Ydinajatus kuuntelevaan vuorovaikutukseen tuli hänelle selkeäksi jo hyvin varhaisessa vaiheessa.

Koulutukset jatkuivat työelämässä ollessa. Ja niissä myös kirkastui kuuntelemisen merkitys.

Työuraani kuului myös Ulvilassa lehtorin virassa ollessani kirkon lapsityötä tekeville  suunnattu hieno koulutus, “Avautuminen lapselle”. Se oli vaikuttava koulutus, joka kesti kaksi vuotta. Siihen kuului myös syvä ulottuvuus avautua itsessään olevalle sisäiselle lapselle. “Viisaat vanhemmat” (4) kirjan tehnyt Thomas Gordon piti myös merkityksellisen koulutuksen, joka rakentuu kuulluksi tulemisen merkityksen kirkastamiselle Koulutus rakentui osallistumiseen demonstraatioiden kautta. Mentiin kohti sitä kokemusta, millaista on tulla kuulluksi tai ei- kuulluksi lapsen roolissa. Nämä tärkeät kokemukset sain jo ennen omaa terapiakoulutustani.

Kuulostaa todella tärkeiltä ja hienoilta elämyksiltä!

Kirkon perheneuvojien koulutus oli muotoutunut jo aiemmin sen kaltaiseksi, että se täytti Valviran psykoterapeuttikoulutuksen vaatimukset. Koulutuksessa painotettiin kuuntelevuutta, kestävyyttä ja lujuutta! Psykoterapiakoulutukseni kävin tosin erikseen Tampereen yliopistossa.

1980-luvun alkupuolella kouluttautumiseeni liittyi jälleen onnenkantamoinen. Pääsin kolmevuotiseen englantilaisten perhelääkäreiden kouluttajien David ja Allison Glegg’in seksuaaliterapiakoulutukseen kolmenkymmenen muun suomalaisen terapeutin kanssa. Se oli pariterapeutille merkittävä koulutus, ensimmäinen laatuaan Suomessa. Tapasin siinä koulutuksessa Sexpon perustajajäseniä ja teinkin yhteistyötä Sexpon kanssa sen jälkeen.

Tässä pohdittiin hetki yhdessä sitä, miten monille ammattiryhmille mm lääkäreille aikanaan vapaaehtoisena tarjottu Sexpon koulutus on tärkeää. Sehän on pohjimmillaan nimenomaan Ihmisen kuulemiseen, erilaisuuteen ja moninaisuuteen liittyvää ja pohjaa siihen, että on tärkeää hyväksyä ihminen sellaisena kuin hän on.

Marjatta pohti myös koulutuksiaan sitä ajatellen, että esimerkiksi erityistason perheterapiaan ja vaativan erityistason koulukset niihin liittyvinen terapiapotilaiden vastaanottoineen kestivät yhteensä 7 vuotta. Niiden merkitys oli tärkeää opin lisäksi myös terapeutille tärkeän ahdistuksensietokyvyn lisääntymiseeen.

Yhdessä huomattiin, miten mainiosti näkyi se kaari lapsuuden lämpimistä yhteisöistä siihen, kun Marjatta huomasi, että kaikkialla ei olekaan niin hyvin, joka johti haluun kuulla ja auttaa monilla tavoin perheitä ja yksilöitä. Ja miten monipuolinen koulutus toi siihen eväitä.

Marjatta kertoi, että hänen työelämän varhaisiin vaiheisiin kuului myös kutsu lehtorin virkaan Ulvilassa ja se tuntui nuoresta teologian opiskelijasta hienolta. Pappisvihkimyskin tapahtui aikanaan, Marjatan ymmärrettyä perhetyön ja seksuaaliterapeuttikoulutuksen kautta, että on tärkeää, että nainen ja mies voivat olla alttarilla yhdessä palvelutehtävässään, ei ainoastaan vihittävänä avioliittoon. Siitä seurasi paljon työtä rikastavia kokemuksia, mm lasten kastaminen tai avioliittoon vihkimiset.

Piispan virkaankin häntä ehdotettiin v- 98, mutta sen yhteydessä oli niin paljon rankkoja kokemuksia ja ennakkoluuloja naisia kohtaan, että niitä on vaikeaa muistella. Oli tuskallista tulla väärin kuulluksi ja väärin ymmärretyksi, altistua toisten väärille tulkinnoille.

On ollut suurta siunausta, että olen pystynyt asiakkaitani auttamaan työssäni. Minulla on aina ollut asiakkaita jonoksi asti. Se on pitänyt minut kiitollisena ja nöyränä. Palaan usein artikkeliin “Haavoittunut parantaja” (5).  Se tulee lähelle  omia kokemuksiani. Viesti on se, että ihmiset hakeutuvat sellaisen ihmisen luokse, jolla itsellä on haavoja. Haavoja, jotka ovat tulleet hoidetuksi. Näin omilla rankoillakin kokemuksilla on merkitystä.

”Siksi varmaan minäkin teen tällaista KUU työtä……”

Niinhän se on sinullakin, Tuikku!

Tämä liittyy myös työnohjaukseen. Ihminen, joka on käynyt työnohjauksessa missä hyvänsä ammatissa toimiessaan, paneutuu työnsä tekemiseen ja omaan itseensä, hänen luokseen tullaan helpommin kuin sellaisen auttajan, joka ei itseään ja työtään tutki.  ” Kolkuttavalle avataan.” Kun on valmis menemään itseensä, oppii ja sen jälkeen on helpompi taas tehdä omaa työtään.

Omaa rosoisuuttaan kaikkine neurooseineen pitää rakastaa.  Koskaan  ei tulla valmiiksi, täydellisiä meistä ei tule milloinkaan.

Olen saanut tehdä kutsumukseni mukaista työtä. Se on arvokasta.

Niin minäkin. Ja oikeastaanhan sitä ei pitäisi muuta tehdäkään, kuin sellaista, jota tekee koko sydämellään!

Olet kerännyt niin paljon lapsuudesta asti kaikkea, jota olet voinut jakaa asiakkaillesi!

Mikä on oleellista toinen toisensa ymmärtämisessä?”

Ihmisen perustarve on tulla hyväksytykseni ja peruspelko on tulla hylätyksi. Tämä tarve on jo vauvalla ja on todella tärkeää, että hän saa hyvää vuorovaikutusta vanhemmiltaan. Eikä vain hyväksymistä vaan että hänestä oikein nautitaan.

Sivuhuomautuksena kerron, neuvoloissa huomatun että vauvat hymyilevät vähemmän kuin ennen. Maskit, vanhempien etätyöt lienevät aiheuttaneet hymypaitsion vastasyntyneille.

Voi hurjaa! Ihminenhän kasvaa ihmiseksi vain vuorovaikutuksessa. Tämä on todella tärkeä asia. Neuvolatyö on todella tärkeää! Ja siellä vuorovaikutuksen ja kuulluksi tulemisen tärkeyden korostaminen vanhemman ja vauvan suhteessa on kyllä ensiarvoisen tärkeää!!!

Sama todellisuus on perheessä, töissä ja joka puolella. Ja se, millä tavoin kukin pyrkii hyväksytyksi tulemiseen! Hyväksymistä hakiessa tarjoutuu  herkästi ajatus, että minä olen oikeassa ja jos vaan minua uskotaan, niin sitten kaikki on hyvin. Siitä tulee heti vastakkainasettelu, kun toisella on tietysti myös omat ajatuksensa ja oikeassa olemisen tarpeensa. Siitä voi sitten tulla  peli, jota pelataan ja todellinen läsnäolo katoaa.

Ydinasia olisi kuitenkin vahvistava vuorovaikutus, siihen pitäisi päästä. Silloin minun ei tarvitse olla se, joka sanoo viimeisen sanan. Vaan hyvä olo syntyy toisen kuulemisesta oikein.

Kaikenlainen kärjistäminen ja vastakkainasettelu on haitallista. Sen tilalle kuuntelua ja pyrkimystä ymmärtää toista.

Kyllä! Keskeisenä asiana on tosiaan eläytymiskyky toisen asemaan, myötätunto ja toisen kuunteleminen ja pyrkiminen ymmärtämiseen. Sen jälkeen, kun toinen on saanut sen kokemuksen, että häntä on kuultu, tapahtuu jotain, minkä oikein näkee. Siinä tapahtuu sellainen fyysinen takaan putoaminen hartioilta, että ihmisen istuma-asentokin ihan muuttuu.  Niin suuri helpotus se on ja sen jälkeen, automaattisesti toisella myös on halu kuunnella sitä toista. Silloin molemmille tulee turvallinen olo.

Millä tavoin terapeutti auttaa, että päästään ymmärtämisen tilanteeseen? Miten saadaan ihmiset ymmärtämään toisiansa?

Koko tarinaan täytyy paneutua, mitä on tapahtunut. Yhteinen historia hyvästä alusta ja rakastumisesta lähtien on hyvä käydä läpi sitten kun akuutti tilanne antaa siihen mahdollisuuden. Mutta lähtökohtaisesti on aluksi autettava osapuolet puhumaan toisilleen ja kuulemaan toisensa oikein. Terapeutilla on tämän havainnoimisessa pitkä etumatka.

Tarkistamismenettelyt auttavat ja antavat eväitä parin käyttöön. Keskeistä on kuitenkin terapeutin osoittama kunnioitus kumpaakin osapuolta / kaikkia perheenjäseniä kohtaan ja heidän asiaansa kohtaan.

Puolisot tarvitsevat toinen toisiaan kasvaakseen omaksi itsekseen ja vahvistuakseen. Tästä kertoo myös usein käyttämäni kirja Kaikki se rakkaus joka sinulle kuuluu (6), kun saa voimaa siitä, että tulee kuulluksi. Samalla tulee käytyä läpi ne kipukohdat, joita on elämän aikana kokenut ja mitä kantaa mukanaan. Ne heijastuvat nykyhetkeenkin.

Kun se vuorovaikutus sitten onnistuu sillä tavalla ihanasti, niin siinä vahvistuu.  Hyvän vuorovaikutuksen turvin niitä tuskaisia menneisyyden kokemuksia voi käydä läpi ja silloin edelleen vahvistuu ja oppii huomaamaan, kun tulee heikko hetki, että ai niin tää on tätä, eikä tarvitse enää reagoida samalla tavoin kuin silloin lapsena tai nuorena. Eikä enää tarvitse olla niin jumissa niin, että ei näe muuta kuin oman ahdistuksen ja hädän. Periaatteessa sinä siis pyrit vaikuttamaan siihen, että kummatkin kertoisivat miltä on tuntunut ja mitä on ajatellut?

Paljon on sellaista, että kun ollaan vastaanotolla kasvokkain, omistaudutaan asialle ja toisilleen alkaa tapahtumaan asioita keskustelun myötä. Aluksi puolisot puhuvat terapeutille ja sitten yhtäkkiä he alkavatkin puhua toisilleen. Ne ovat ihania hetkiä.

Toivoa synnyttää jo se, että kumpikin saa työskentelystä vahvistuksen toistensa merkityksestä : ” Me olemme nyt yhdessä tässä!

Asiakkaiden ei tarvitse muuta kuin myöntää, että tarvitsevat apua. Ja hakea sitä. Se on niin suuri asia, että kun sen yli pääsee, siitä se lähtee. Terapeutti auttaa siitä eteenpäin. Kunnes hän jää tarpeettomaksi.

On suuri murhe ja suru, jos sattuu niin, ettei terapeutti olekaan kuuleva ja asiansa osaava

Sitten puhuimme hetken myös meille molemmille yhteisestä kristillisestä uskosta

Minä en ole koskaan tullut niin valmiiksi, että olisin voinut elää vain itseni varassa, olen aina tarvinnut Jumalaa ja toisia ihmisiä. Jumala tulee todeksi toisen ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa!

Vuorovaikutus, elävä vuorovaikutus tuo voimaa. Ja sen näkee ihmisistä, kun he saavat helpotusta ongelmiinsa. Kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus on niin tärkeää.

 Hyvä vuorovaikutus, kohtaaminen on aina pyhä asia!

Nämä ovat minun ajatuksiani, joiden mukaisesti toimin. Hengellisistä asioita kuitenkin puhun vasta sitten asiakkaan kanssa, jos asiakkaalla on tähän halua tai tarvetta.

Sen pyhyyden kyllä ihan tuntee elävässä elämässä silloin, kun on se syvän ymmärtämisen hetki!

Minä itse kyllä rukoilenkin asiakkaideni puolesta, mutta en välttämättä kerro heille sitä. Osa asiakkasta haluaa puhua hengellisistä asioista, jokunen rukoillakin yhdessä, mutta prosentuaalisesti ei kovin moni.

Ne asiakkaat, joilla on hengellinen vakaumus, heille on varmasti hyvin tärkeää käydä läpi myös tämä puoli omasta elämästään. Olla sillä tavoin kokonainen. Minä ainakin meidän keskusteluissamme tunsin niin.

Jumalalla on meidän sydän ja silmät ja korvat ja kädet täällä maan päällä ja sitä kautta voimme välittää Hänen rakkauttaan vuorovaikutuksessa. Ja silloin tapahtuu ihmeitä!

Viimeisenä kysyisin vielä sitä mitä neuvoja haluaisit antaa KUU kampanjamme kohtaamisiin, jotka jatkuvat ensi syksyn ohjelmassa. Puhumme mielentämisestä, jossa on todella, todella paljon samaa, kuin näissä sinunkin metodeissasi. Ja sitten keskustelemme. Tuleeko sinulle mieleen jotain vinkkiä!

Tuli mieleen tähän liittyen Nunnally – Wachmann – Miller : Pariviestinnän parempi opas(7). Siinä oli pieniä keskusteluja ja vinkkejä  miten päästään merkittävään keskusteluun toinen toisensa kanssa. Siinä käytetään miniharjoituksia, (2-3 min), joissa on aktiivista kuuntelua jostain itselle tärkeästi aiheesta.  Aktiivinen kuuntelu ja tarkistamismenettely, itsen, toisen ja asian kunnioitus.

No juuri sitä on ajateltukin käyttää!

Silloin keskusteluun tulee jotain uutta, kun toinen huomaa tulleensa kuulluksi. Se on aina pieni ihme.

Suosittelen sitä, että puhuisit myös jotain omakohtaisista kokemuksistasi, Tuikku

Niin ajattelinkin!

Lopuksi

Jäin pohtimaan sitä, että Marjatalla on niin paljon muisteltavaa ja hyvää ja lämmintä ihmisen kuuntelemisen kokemusta, että tällainen haastattelu voi antaa siitä vain pienen vilauksen. Ja ajattelin myös sitä oppia, jota hän on minulle antanut silloin, kun olin kaikista heikoimmillani, miten tärkeää se oli ja aloitti tietyllä tavalla uuden, syvemmän kauden omassa ajattelussani. Minä toivon, että Marjatta voisi löytää vielä lisää keinoja kokemuksensa jakamiseen! Kirja? Jotain! Onneksi hän jatkaa edelleen terapeutin työtään, ajattelin! Ja onneksi minäkin olen saanut olla häntä tässä haastattelemassa ja kuuntelemassa.

Ja sain lupauksen saada apua jatkossakin.

Lämmin kiitos mieleenpainuvasta puolitoistatuntisesta sinulle, Marjatta! Ja sinne yläkertaan myös kiitos 😉

Kirjat, joihin viitattiin:

1) Matti Keinänen ja Minna Martin. Mieli meissä. Tasapainoista arkea mielentämisen keinoin, Kirjapaja. Helsinki. 2019

2) Dibbs etsii itseään. Axline ,Virginia M. Gummerus 1975. Alkuperäinen teos Dibbs in search of self, suom Kati Appelqvist

3) Osaammeko kuunnella ja auttaa , Lähimmäiskeskeisen sielunhoitomenetelmän opas. Kilpeläinen Irja  WSOY 1969 (1.painos)

4) Viisaat vanhemmat  Gordon, Thomas. 4.painos, KK Laakapaino, Helsinki 1980. Alkuperäinen teos (ja kieli): P.E.T. Parent Effectiveness Training (englanti)

5) Haavoittunut parantaja The Wounded Healer, Henri J.M. Nouwen

6) Kaikki se rakkaus joka sinulle kuuluu.  Harvey Hendrix Tämän viitteen etsin itse!

7) Pariviestinnän parempi opas , (Talking together , couple communication) Miller, Sherod; Nunnally, ElamW.; Wackman, Daniel B. ; Tuovinen, Liisa. Kirjapaja 1990