Haluamme esittää mielenterveyden ammattilaisen näkökulmasta huomioita Marja Sannikan viikon takaisesta kohua herättäneestä jaksosta, jossa tähtitieteilijä Esko Valtaoja ja toimittaja Renaz Ebrahimi keskustelivat rodullistettujen vähemmistöjen asemasta yhteiskunnassa.  

Sarja esitellään ajankohtaisohjelmana, joka etsii totuutta. Tässä tapauksessa jakson nimi ”Hyviä asioita ajetaan huonoilla keinoilla” kertoo, että totuus on päätetty ennakkoon. 28 minuutin jaksosta juontaja käyttää ensimmäiset yhdeksän minuuttia kertomalla katsojille mitä aiheesta pitää ajatella. Piilovaikuttaminen tapahtuu käyttämällä viittä yksipuolista, yksinkertaistavaa, kontekstista irrotettua esimerkkiä sekä ei-asiantuntijan johdateltua mielipidehaastattelua.

Ensimmäisessä vastauksessaan Valtaoja lausuu kehotuksen, jonka toistaa myös myöhemmin: ”Kaikkein ensiksi kannattaa katsoa ympärilleen, että vetikö kukaan muu tästä herneen nenäänsä. Ja jos ei, niin sitten kannattaa mennä peilin eteen, ja katsoa että kenenhän tässä oli syytä loukkaantua ja olinko minä oikeassa. ” Esimerkin kaltaista tunteiden peittämistä ja tunteesta syyllistymistä, tunteiden oikeellisuuden määrittämistä toisten reaktioiden perusteella, tai ylipäätään tunteiden määrittämistä oikeiksi tai vääriksi ei tulisi koskaan opettaa kenellekään.  

Neljän minuutin kohdalla Valtaoja päättää käyttää N-sanan rotusorron perinnettä edustavaa muotoa, huomioimatta vähemmistöjen laajasti ilmaisemaa toivetta, ettei sanaa käyttäisi kukaan kehen sanalla ei viitata. Haastateltava perusteli myöhemmin N-sanan käyttöä sillä, että toinen haastateltavista, lapsena kiintiöpakolaisena Suomeen muuttanut, nimensä ja ulkonäkönsä puolesta kantaväestöstä selvästi erottuva ja avoimesti kohtaamastaan rasismista puhunut Ebrahimi on ”yhtä valkoinen” kuin N-sanaa käyttänyt Valtaoja.  Ebrahimi oli jakson aikana yrittänyt selittää ns. värisokeuden ongelmallisia puolia rasismin kohteiden mitätöinnissä, mutta ei tullut kuulluksi. 

Vastauksena Valtaojan kommenttiin Ebrahimi tuo esiin, mitä tunteita se hänessä herättää: ”Tää on musta ensinäkin todella epämukava, todella epäsensitiivinen ja turvaton tila tällä hetkellä. Et on tosi ikävää, että mä oon tässä tilassa, joudun tähän keskusteluun tällä tavalla.” Tätä kutsutaan tunnepuheeksi. Henkilö pystyy paineisessa tilanteessa ilmaisemaan kokemansa tunteet ja niiden aiheuttajat. Tunnepuhetta harjoitellaan psykiatrialla ja tätä tunnetaitoa on nykyisen mielenterveysstrategian mukaisesti tarkoitus opettaa jo lapsuudesta lähtien osana mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyä. 

Mitä seuraavaksi tapahtuu, on tragedia. Ei pelkästään vähemmistöjen, vaan kaikkien tunnetasolla turvattomuutta kokeneiden, eli ihan meidän kaikkien kannalta.  Tässä olisi ollut tuhannen taalan paikka antaa positiivinen esimerkki valtavalle määrälle ihmisiä, miten toimia, kun joku viestii turvattomuudestaan. Pysähtyä, mahdollisesti pyytää anteeksi tai pahoitella tilannetta. Kysyä ainakin, miten voi auttaa, mitä tehdään, että turvallisuuden tunne palaa. Osoittaa koko kansalle, että riippumatta siitä pystyykö toinen ymmärtämään kokemaasi, voit olla turvassa ja sinun on turvallista tuoda tunteesi esille. 
Sen sijaan suoraan ilmaistu, kaikin tavoin aistittava kokemus, ohitetaan täysin piittaamattomasti. Tähän turvattomuuden tilaan jätettynä keskustelua ei olisi tullut jatkaa, eikä kenenkään osapuolen suoriutumista loppuhaastattelussa tulisi jälkikäteen arvioida tai arvottaa.

Miksi tunnepuhe, turvattomuuden tilan sanoittaminen, nosti sitten niin monella karvat pystyyn?  Ihonväriltään ja sukupuoleltaan valta-asemaan kuuluva henkilö sanoitti haastattelun kaltaisten tilanteiden herättävän epäreiluuden kokemuksia, joita ei koe hyväksytyiksi: ”En mäkään oo koskaan saanut olla oma itseni, ei mulla ole mitään turvallista tilaa, jossa näyttää tunteitani. Muakin on kiusattu paljon, ei ihon värin takia mutta muuten, enkä oo koskaan saanut näyttää sen satuttavan. Tuntuu epäreilulta, että miksi noi saa valittaa kun meillä ei oo oikeus sanoa mistään jonkun valtaposition takia.”
Ehkä tämä on osa vuoropuhelun ongelman ydintä. Meillä on valtava määrä ihmisiä, joille ei ole opetettu tunnetaitoja, ja sallittuja negatiivisia tunteita on ollut vain ärsytys, väsymys ja nälkä.
Haastattelun alun kehotus on sisäistetty liiankin hyvin, siihen on kasvettu hammasta purren. Epäreiluuden kokemus korostunee henkilöillä, jotka kokevat tunnepuheen alla olevansa altavastaajia. 

Toki tunnepuhetta voidaan käyttää myös vallankeinona, esimerkiksi pelottelemalla tai uhriutumalla. Silloinkin tulee vastata juuri tunnepuheella. Uhkaavan potilaan kohdatessaan lääkärikin on saanut oppia sanoittamaan tunteensa ääneen: “Nyt tuntuu siltä, että yrität vaikuttaa minuun pelottelemalla.” Sanoittamisen tarkoituksena on pysäyttää tilanne ja tuoda se näkyväksi. 

Koska haastattelussa yritettiin kaikesta huolimatta nostaa tärkeitä teemoja esille, haluamme antaa täydentäviä suosituksia asiaan liittyen; tunnepuheen avainasemaa konfliktinratkomistilanteissa avasivat  22.11.2021 A-studiossa ammattisovittelija Miriam Attias ja tutkimuspäällikkö Shadia Rask THL:stä; Nälkäpäivän edustaman ns. kurjuuskuvaston ongelmallisia puolia mm Suomessa asuvien tummaihoisten identiteetin rakentumisen ja ulkopuolisuuden tunteen kannalta avasivat ihmisoikeusaktivisti Ujuni Ahmed ja Maailman kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen 19.11.2021 ohjelmassa Viimeinen sana (YLE). 

Loppuun tunnetaitoharjoite halukkaille: oletko sinä tuntenut joskus tunnetason turvattomuutta? Mikä sen aiheutti, miltä se tuntui? Miten muut reagoivat tilanteeseen, olisitko toivonut heidän reagoivan toisin? Entä oletko tunnistanut muissa turvattomuutta? Miten olet reagoinut, mitkä asiat ovat saattaneet vaikuttaa reagointitapaasi? 
Jos et tunnista itsessäsi koskaan olleen turvattomuuden tunnetta, voit jatkaa harjoitetta miettimällä tilannetta, jossa olet tuntenut jonkin muun helpommin tunnistettavan ja nimettävän negatiivisen tunteen. Onko tämän tunteen taustalla voinut olla primääritunteena turvattomuus?  
Halutessasi voit jakaa näitä ajatuksia läheisesi kanssa ja pohtia miten riita- ja konfliktitilanteissa voisitte parantaa omaa ja toistenne turvallisuuden tunnetta. 

Emma Salusjärvi, psykiatriaan erikoistuva lääkäri, LSVn hallituksen jäsen, joka on aikoinaan hyvää tarkoittaen vailla parempaa ymmärrystä jakanut paljonkin kurjuuskuvastoa

Hélène Virrantaus, yleislääketieteeseen erikoistuva, psykiatriaan perehtyvä lääkäri