Tämä on KUU – hankkeen toinen blogi. Hanke tähtää yhteiskuntarauhan säilyttämiseen toinen toistaan kunnioittavaa, mielentävää keskustelua edistämällä. Nimi on valittu sen takia, että tällaisessa keskustelussa on tärkeää aloittaa kuuntelusta!

Tämä blogi perustuu haastatteluun ja siitä kummunneeseen vuoropuheluun. Haastateltavana oli psykiatrian dosentti, psykoterapiakouluttaja, mentalisaatioterapian työnohjaaja Matti Keinänen, Mieli meissä – tasapainoista arkea mielentämisen keinoin – kirjan kirjoittaja. Ja kohta saat kuulla, miten keskustelumme eteni.

Tämän blogin kuvani kertovat Porin ihanasta Yyteristä, joka on lempipaikkojani, mihin vuodenaikaan vaan. Nämä on kuvattu kaksi ensimmäistä 18.4. ja muut 1.9.2020.

Nettiyhteyden katkoksia – vai mielentämisen?

Sovittu haastatteluhetki koitti ja minulla oli hieman epävarma olo. Aiemmin hyvin toiminut tietokoneeni nettiyhteys oli juuri sinä päivänä pätkinyt kovasti. Muutenkin jännitti, nettikeskustelut kun eivät kuitenkaan ole vielä kovin tutuiksi ehtineet minulle tulla ja tämä asia ja haastattelu oli minulle niin tärkeä. Jännittyneenä lähdin liikkeelle. Ja näin siinä sitten edettiin.

Yritettiin ja kun oltiin aluksi ihmetelty aikamme, miten osataan tätä käyttää, aloitettiin haastattelu. Sitten alkoi ääni pätkimään. Päätettiin, että ei nyt siitä piitata, vaan sitkeästi jatketaan kysymykset loppuun. Ja pidetään sitten myöhemmin uusi palaveri tutummalla alustalla ja käydään vastaukset läpi! Niin siinä sitten lopulta onnistuttiin. Kaikkeen sitä kuitenkin näköjään pystyy, kun on riittävän sitkeä! Hyvä me!

Se oleellisin mielentämisessä

Tuikku: Matti, mitä ajattelet, että mielentämisen käsitteestä olisi hyvä ottaa mukaan hankkeeseemme? Mikä on se kaikkein oleellisin asia?

– Vuorovaikutuksen ymmärtämisen kautta olisi hyvä edetä. Lähtökohta voisi olla, että mitä tää mielentäminen on ilmiönä. Ja miten se liittyy yhteiskuntarauhaan. Mielentäminen on kykyä olla selvillä omista ajatuksista ja tunteista ja olla samanaikaisesti kosketuksissa toisen tai toisten ajatuksiin ja tunteisiin. Vuorovaikutusta voi silloin lähestyä tilanteesta riippuen eri tasoilla: yksilötasolla, eli olenko kosketuksessa oman mielen sisältöihin, kahdenkeskisessä vuorovaikutuksessa, perheen sisäisessä vuorovaikutuksessa ja koko yhteiskunnassa eri ryhmien välillä. Minusta on oleellista ymmärtää, että mielentämisen ilmiöt ovat siten nähtävissä kaikilla näillä tasoilla ja että niihin huomiota kiinnittämällä voimme edistää yksilöiden ja perheiden hyvinvointia sekä yhteiskuntarauhaa.

T: Se on kyllä ihan täsmälleen juuri sellainen tilanne, jota kohti tässäkin KUU hankkeessa pyritään. Sitä voi tosiaan kuvata sanalla mielenrauha!

Mielentämiskatkoksen ensi merkkejä

Tuikku: Aiemmassa keskustelussamme toit esiin, että on tärkeää huomata, milloin keskusteluun tulee mielentämisen katkos, jotta asiaa voisi pyrkiä korjaamaan? Mistä sen huomaa? Jokainen varmaan huomaa sen silloin, kun tilanne on edennyt riitelyksi ja syyttelyksi, mutta jo aiemmin, mitkä olisivat niitä ensimmäisiä hälytysmerkkejä?

– Kannattaa kiinnittää huomiota ensin itseen, olenko vuorovaikutuksessa läsnä: mitä tunnen, koen tässä ja nyt? Sitten voidaan kuulostella toisen olemusta ja sanatonta viestintää.

T: Sanaton olemus, tosiaan, joo…

– Ihminen kertoo jo ilmeillä, eleillä ja olemuksella hyvin paljon. Jalka voi alkaa istuessa heilua levottomasti tai kasvojen ilme ryppyyntyy, katse voi kääntyä poispäin tai ihminen voi kääntyä vaikka koko olemuksellaan pois kontaktista.

T: No, onko silloin hyvä jollain lailla reagoida heti tai kysyä, onko jotain, mistä olet eri mieltä?

– Nämä ovat usein hyvin hienovaraisia asioita. Aina on hyvä lähteä itsestä liikkeelle ja miettiä aluksi itse, tulinko sanoneeksi jotain, josta toinen harmistui tai loukkaantui? Jos huomaa, että vuorovaikutukseen jää jotain hiertämään, niinkuin kivi kenkään, silloin voi ottaa asian puheeksi, mutta ei-tietävällä, kyselevällä asenteella. Hei, tulinko sanoneeksi jotain asiaankuulumatonta? Voitko auttaa minua ymmärtämään, oliko tässä jotain, jolla tulin sinua tahtomattani loukanneeksi? Toinen harvemmin ottaa itse sitä esille, varsinkin, jos toinen ei ole ihan tuttu. Hän voi vaan antaa asian olla.

– Tällaiseen voi toki palata myöhemminkin, jos huomaa asian vasta myöhemmin. Ja aina kannattaa kiittää, kun toinen kertoo jotain, mitä ei ole itse huomannut.

– Omasta tuntemuksesta voi myös tehdä vaikutelmia, että onko toinen esim. ärtynyt tai loukkaantunut. Voi tulla itselle sellainen epämääräinen olo, että jotain on suhteessa pielessä. Siksikin kannattaa seurata ja myös lähteä omista tuntemuksistaan. Ne voivat tosiaan kertoa, että nyt on jotakin, mikä mättää. Vuorovaikutuksesta iso osa on sanatonta, se on niinkuin sellainen iso virta, joka pinnan alla kulkee. Sitten voi miettiä, mikä mahtaa olla oma ja mikä toisen osuus. Tottakai toiset voivat yhtä lailla olla suhteessa yhteyden katkaisijoita, mutta voidaksemme arvioida vuorovaikutuksen ongelmia juuri tietyssä tilanteessa, on hyvä lähteä aluksi itsestä. Sen jälkeen on helpompi rauhallisesti tarkastella toisen osuutta ja lähemmin katkoksen luonnetta. Toivottavasti tämä voi avata joitakin näkökulmia tähän aiheeseen.

Miten pysyä itse mielentävänä?

Tuikku: No niin, siirrytään sitten tästä mielenrauhaa horjuttaviin tunnelmiin. Aiemmin oli puhetta siitä, että tässä, niinkuin muissakin asioissa on aina hyvä aloittaa itsestään. Ajatellaan vaikka tilannetta, jossa valmistautuu puhumaan jossain tilaisuudessa tästä mielentämisestä, pitämään esitelmää ja jännittää jo etukäteen, että tuleeko jotain vaikeita tilanteita eteen. Ja voihan niitä toki tullakin, aina kun ollaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Mitä itse pitää muistaa kun valmistautuu pysymään mielentävänä vaikeassa tilanteessa?

– Turvallisuudentunteeseen vaikuttaa luottamus siihen, että on selkeänä mielessä, mitä on tarkoitus esittää. On hyvä olla selvillä aiheen ydinasioista ja rajata, mitä siinä tilanteessa voi ja ehtii esittää. Siten voi jännittävässäkin tilanteessa keskittyä oleelliseen ja rauhoittua tilanteeseen. Näillä suuntaviivoilla voi keskittyä vuorovaikutukseen, jonka avulla virittää osallistujien kiinnostuksen ja uteliaisuuden aiheeseen.

– Sitten keskustelussa voi tulla erilaisia yllättäviäkin tilanteita. Joku voi vaikka alkaa haastaa sinua, että ei se noin ole. Silloin on tärkeää säilyttää oma rauhallisuus. On tärkeää kuunnella ja selvittää, mikä on toisen ajatus.

– Oma ja toisen mieli on syytä pitää erillään, eikä lähteä provosoitumaan, jos toinen provosoi. On tärkeä kuunnella ja selvittää, mitä toinen haluaa sanoa. Toisella voi olla tarve haastaa tai kyseenalaistaa. Kun ymmärtää, mikä on toisen näkemys, voi sen häneltä vielä tarkistettuaan vastata asiallisesti, miten itse asian näkee.

– Ja sitten on hyvä kuunnella, onko toinen valmis vuoropuheluun vai onko hänelle tärkeää vain oman agendan tuominen. Jos hän ei ole kiinnostunut vuoropuhelusta tai siitä agendasta, mitä minä myös esitän, voi todeta, että näen asian toisin ja jatkaa sitkeästi oman esityksen pohjalta, huomioiden siis koko osallistujakunta, jolle esitys on tarkoitettu. On hyvä pitää mielessä, minkä asian kanssa on liikkeellä, silloin ei ajaudu provosoitaessa ulos asiasta. Kysymys on harkitsevan mielentämisen säilyttämisestä. Ei lähde erilaisin taisteluihin, joihin voidaan houkutella. Nämä näkökohdat tulee mieleen, kun puhumme erityisesti haastavista esiintymistilanteista.

T: No jos on syntynyt sellainen tilanne, ettei pystytä vuorovaikutukseen, miten siitä pystyy peräytymään sellaisella tavalla, että antaa toisen säilyttää kasvonsa ja itse säilyttää kasvot ja kuitenkin jättää ilmaan pienen toiveen, että ehkä jossain toisessa tilanteessa näistä ehkä voidaan puhua, vaikka juuri nyt ei näytä olevan siihen mahdollisuutta.

– En käyttäisi sanaa perääntyä, vaan jatkaisin tilannetta niin, että ehdottaisin toiselle, voidaanko keskustella asiatasolla. Pitää pyrkiä rauhoittamaana tilannetta. Kannattaa aluksi kiittää siitä, että toinen on tuonut oman kantansa esille. Pitää itse pysyä kunnioittavana, vaikka toinen pyrkisi haastamaan vihapuheella tai muulla. Ei lähdetä vastahyökkäykseen. Voi sanoa vaikka, että tuntuu siltä, että ei ainakaan nyt tällä kerralla päästä eteenpäin, mutta jos haluat, voidaan palata tähän myöhemmin, kun se molemmille sopii ja siihen on aikaa.

– Vapaassa vuorovaikutustilanteessa muussa yhteydessä periaate voi erimielisyydessä olla se, että kumpikin saa esittää omat näkökannat ja tulla kuulluksi. On tärkeää kunnioittaa toisen näkemystä samalla, kun pitää kiinni omasta näkemyksestä. Tietysti silloin on tärkeää, että on tsekannut ensin, että oma näkemys on kohdallaan. Toinen voi haluta väitellä ja sehän on ok, niin kauan kuin molemmat pysyvät asiassa ja molemmat perustelevat asiallisesti omat näkemykset.

– Jos ei päästä eteenpäin, voi sanoa, että olemme tästä eri mieltä ja minulla on siihen nämä perusteluni. Jos voidaan todeta olevamme eri mieltä ja hyväksyä se, niin sehän on juuri mielentävää keskustelua. Parhaimmillaan silloin voi jäädä omaan mieleenkin asiasta luova jännite. Oliskos tuossa jotakin, mitä minun on hyvä miettiä? Onkohan jotakin, mitä en ole tullut aiemmin ajatelleeksikaan?

– Jos siis toinen ei ole kiinnostunut kuuntelemaan eikä valmis vuoropuheluun, ei kannata pidemmälle edetä. Kysymys ei ole perääntymisestä vaan rajan asettamisesta. Kannattaa suojella itseä siltä, ettei lähde hedelmättömiin vääntöihin.

– Vihapuhe on ikävimpiä vaihtoehtoja, jonka kohteeksi voi joutua. Mihinkään solvaamiseen ei pidä suostua eikä lähteä siihen millään tavoin mukaan. Minä kunnioitan sinua ja toivon, että sinä kunnioitat minua, se kannattaa tuoda esille.

T: Joo, ymmärrän oikein hyvin…

– Jos toinen solvaa tai menee henkilökohtaisuuksiin, ei pidä siihen siis suostua, vaan voi kerrata keskustelun periaatteen, että minä kunnioitan sinua ja sinä kunnioitat minua. Muuten ei voida jatkaa. Hienoa on, jos päädytään siihen, että ollaan tästä eri mieltä ja hyväksytään tilanne. Voidaanko kunnioittaa toistemme näkemyksiä? Joten kannattaa tuoda selvästi esille, että en voi lähteä keskusteluun, jossa solvataan toista. Pelisäännöt ja periaatteet kannattaa selventää ja pitää kirkkaana mielessä.

– Mielentävän vuorovaikutuksen periaatteet kannattaa siis pitää mielessä ja katsoa, missä kussakin tilanteeessa mennään. Mitä on sellainen keskustelu, joka edistää ja joka säilyttää yhteiskuntarauhaa? Voiko näitä samoja periaatteita soveltaa niin kahdenkeskisessä keskustelussa kuin isommissa ryhmissä yhteiskunnassa? Olisin taipuvainen ajattelemaan niin. Mielentävän vuorovaikutuksen periaatteita voi soveltaa niin yksilö-, ryhmä- kuin yhteiskunnallisellakin tasolla.

T: Voisiko se olla tällaisessa hankalassa tilanteessa jopa oppimistilanne, että ei lähde mukaan, vaan pysyy rauhallisena?

– Kyllä. Rauhallisena pysyminen on tärkeää, se, että pysyy nahoissaan oman ärsyyntymisensä kanssa ja tunnistaa omat tunteet ja ajatukset. Kun saa säädeltyä tunteensa, voi sitten keskittyä vuoropuheluun. Kyllä tässä meille jokaiselle opiskeltavaa koko elämän ajan riittää, tarkoitan myös itseäni.

Entä jos itselle tulee mielentämiskatkos?

Tuikku: No, entä jos tässä tulee kuitenkin itselle mielentämiskatkos ja sanoo jotain harkitsematonta? Mieli meissä – kirjassa puhut sen tärkeydestä, että selvittää asian ja että myöhemminkin voi palata tilanteeseen, ottaa yhteyttä ja pyytää anteeksi. Mielentäminen vaatii meiltä paljon nöyryyttä. Haluatko kertoa tällaiseen tilanteesta jotain neuvoa!

– Mielentämiskatkoksia voi tulla ja tulee tietenkin myös itselle. Ja se ei ole vaarallista, kun sellainen tulee. Tärkeintä on huomata se. Jos minulle tulee katkos, se tarkoittaa sitä, että olen joko kadottanut kosketuksen itseeni tai kosketuksen vuorovaikutuksessa toiseen. Jos esimerkiksi menetän malttini, pahoittelen sitä, että hermostuin ja toivon, että se ei estäisi meitä jatkamasta keskusteluamme. Kuunnellaan sitten rauhassa, miten toinen anteeksipyyntöön suhtautuu. Jos asia on kuitattu, voi jatkaa, että voidaanko palata siihen mihin jäätiin? Näin ottaa itse vastuun omasta mielentämiskatkoksestaan.

Sainkohan kuvattua ajatustani?

T: Joo, kyllä, silloinhan sitten tämäkin on hieno ja hyvä oppimistilanne mielentämiselle!

– Kaikille meillehän näin voi herkästi käydä. Voi sanoa, että en harkinnut riittävän tarkkaan mitä sanoin, ja ottaa vastuun siitä, mitä on sanonut. Monesti voi olla niinkin, että ei saa juuri sillä hetkellä pahoiteltua. Se voi jäädä itseä harmittamaan. On hyvä muistaa, että aina voi palata. Muistatko, kun menetin silloin malttini? Harmittaa, kun en saanut silloin sanottua, mutta pyydän nyt anteeksi.

T: Juuri näin.

– NIIN. Vaikka lukemallakin oppii älyllisesti näitä periaatteita, niin elämän myrskyissä sitä on kuitenkin jokainen inhimillinen, virheitä tekevä ja mielentämiskatkoksia tulee meille jokaiselle. Silloin pyydetään anteeksi. Toinen on usein iloinen, kun huomaa, että toinen pyytää anteeksi, tuollekin sattuu vahinkoja, tuo toinenkin on ihan tavallinen pulliainen vaan. Ja näin päästään takaisin vuorovaikutukseen.

– Yleensä ajatellaan, että mielentämiskatkoksia syntyy vain, kun suuttuu, mutta voi niitä tulla yhtä lailla, kun on hyvin innostunut. Joskus voi ihan asian syvästä innosta puhua toisen päälle niin, ettei toiselle jää sananvuoroa. Siinäkin on hyvä mennä itseensä, pahoitella ja sanoa, että nyt haluan kuunnella sinua. Kannattaa pysytellä nöyränä oma asian kanssa. Ei se vuorovaikutus aina itseltä onnistu. Ei asiat mene kuin Strömsössä. Ongelma ei lopulta ole se, tuleeko katkoksia, vaan huomaako ne ja pystyykö kohtaamaan ja käsittelemään ne tilanteen edellyttämällä tavalla.

– Mielentävä keskustelu on kahden ihmisen välistä hienovaraista vuorovaikutusta. jossa pitää olla kummankin mieli mukana. Kannattaa pysähtyä välillä ja kysyä, sainko sanottua, mitä tarkoitan? Ollaan aitoja omia itseään. Silloin ei ole vaarallista, jos tulee virheitä. Niistä päästään eteenpäin, kun otetaan niistä virheistämme vastuu. Aina roiskuu kun rapataan. Ei kannata lähteä keskustelemaan niin, että pyrkii täydellisyyteen. Kun suostutaan kunnioittavalla asenteella vastavuoroiseen vuoropuheluun, niin usein voidaan löytää jotakin uutta ja arvokasta, mitä kumpikaan ei voisi yksin löytää. Silloin 1+1 voi olla= 3. Mitä se tarkoittaa? Mielentävän vuoropuhelun logiikka on erilaista kuin fysikaalisten ilmiöiden logiikka. Jos annan omenan sinulle, sinä saat sen. Voin olla siitä antamisesta iloinen, mutta omena on sitten sinun ja vain sinun. Mutta jos minulla sattuu olemaan joku hyvä ajatus, jonka voin mielentävässä vuoropuhelussa välittää sinulle, sinä saat sen, mutta tuo ajatukseni jää myös minulle. Ja yhdessä ehkäpä voimme tästä löytää jotakin arvokasta uutta. Tällöin 1+1=3. Näkisin, että tällaista rakentavaa vuorovaikutusta me yhteiskunnassa erityisesti nyt kaipaamme. Viittaan myös SOME-keskusteluun. Niissä olemme erityisen alttiita katkoksille, kun sanaton, toisen olemuksen huomioiva vuorovaikutus puuttuu.

T: Eli sitten kun on vuorovaikutuksessa, kaikki mitä tapahtuu, siitä voi saada oppia itselle ja muille. Virheetkin voi sanoa ääneen, tässä me nyt opetellaan ja nyt minä en älynnyt tätä virhettäni, kiitos, kun sanoit siitä minulle, eli nyt pysähdytään, pyydän anteeksi ja palataan takaisin vuorovaikutukseen.

– Vapaa sosiaalinen kanssakäyminen eri yhteyksissä on sellaista, että vähän valokeilaa heitetään ilmiöön, toinen kysyy tällaista, mitä minä siihen vastaan ja mitä sinä siihen vastaat, näin kysellään toisiltamme, mitä olet ajatellut ja käydään keskustelua vastavuoroisesti ja tarkennetaan mitä ollaan toisen puheesta kuultu ja ymmärretty. Tuossa aiemmin olemme puhuneet tavoitteellisesta vuoropuhelusta, mutta on small talkissakin samat perusjutut, vaikka keskustelun fokus rönsyilee.

Lohdullista on, että mielentävässä keskustelussa voimme auttaa toinen toisiamme ja molemmin puolin voidaan palata takaisin hyvään keskusteluun, jos on siitä eksytty. Toki meillä on oma asiamme, mutta kun mielentävästi keskustellaan, sen periaatteista ei luovuta. Mutta inhimillisiä ollaan. Aitoja, oikeita ihmisiä. Ei siis ole vaarallista, jos tulee virheitä. Rohkeasti vaan mukaan. Ja aloittamaan vuoropuhelua. Kunnioitus, kuuntelu ja vuoropuhelu ovat oleellisia, eivät ne virheet, vaan se, miten niistä päästään takaisin vastavuoroiseen vuoropuheluun. Virheistä voimme oppia.

Hetkinen…sainkohan ilmaistua itseäni ymmärrettävästi?

T: Kyllä. Siis se on kaikki sitä samaa opettelua. Voidaan auttaa toinen toisiamme.

– Juuri näin, molemmin puolin puhutaan aitona ja omana itsenämme. Se on hyvinvointia lisäävää huomata, että ollaan kaikki ihan vaan ihmisiä. Asiasta pidetään kiinni, mutta uskaltaudutaan vuorovaikutukseen rohkeasti omana itsenämme.

Episteeminen luottamus

T: Siirrytään puhumaan hetki episteemisestä luottamuksesta. Aiemmassa keskustelussa sanoit, että vastalääke mielentämisen katkokseen on episteeminen luottamus, eli perusluottavaisen turvallisen tilan luominen. Kehoitit pohtimaan tätä ja minähän pohdin ja lueskelin. Löysin sellaisen esimerkin, että vaikkapa päiväkotiin ensimmäisiä kertoja jäävällä lapsella on ahdistunut olo vanhempien jättäessä hänet päiväksi. Hänellä on kuitenkin hyvässä tilanteessa muodostunut episteeminen luottamus, etukäteen mieleen kuva vanhemmmistaan, että he tarkoittavat hyvää ja palaavat kyllä, kun niin sanovat, ja että ihmisiin voi ylipäätään luottaa. Miksi luottamus on niin tärkeää, että ilman sitä ei mielentävä keskustelu onnistu?

– Episteemisen luottamuksen syntyminen mielentävän vuorovaikutuksen perustana on oleellinen, ihan ydinasia.

– Kun puhumme meille tunnetasolla tärkeistä ihmissuhteista, puhumme yleensä kiintymyssuhteista. Ne kuvaavat tunnesuhteen luonnetta.

– Kun taas puhutaan vuorovaikutuksen rakentamisesta toisen kanssa, episteemisen luottamuksen käsite on tärkeä. Episteemisellä luottamuksella tarkoitetaan luottamusta vuorovaikutuksessa välitettyyn tietoon. Episteemisesti luotettavaksi koettu tieto suhteessa on sellaista, minkä ihminen kokee itseään koskevana, merkityksellisenä ja yleistettävänä tietona.

– Kun toinen osapuoli kertoo itselle tärkeän kokemuksen elämästään, asetutaan olemaan läsnä ja kuuntelemaan ja luomaan käsitys, millä tavalla sen kokemuksen sillä hetkellä ymmärrän, hänen kokemanaan. Kun olen luonut kuvan toisen tarinasta ja hänen kokemuksestaan, niin sitten välitän omin sanoin tämän vaikutelmani hänelle. Jos se vaikutelma suurinpiirteinkin vastaa hänen kokemustaan, hänelle muodostuu oman kokemuksena rinnalle kuva, että noin tuo toinen minun kokemukseni kokee ja ymmärtää.

– Sitten toinen vastaa ja korjaa ehkä jotain. Siinä siis muodostuu hänen kokemuksensa ja minun kuulemani ja ymmärrykselläni välittämän kokemuksen välille hänen mielessään vertailupinta. Kun nämä osuvat suurinpiirteinkin kohdalleen, silloin toinen ihminen huomaa, että häntä paitsi kuunnellaan, myös häntä ainakin osin ymmärretään. Välittyvä ymmärrys avaa ns. episteemisen ikkunan, sosiaalisen suhteen tiedon välittymisen valtatien. Se saa toisen uteliaaksi minun ajattelustani. Se saa hänet kiinnostumaan, uteliaaksi minun mieltäni kohtaan. Siitä avautuu ikkuna vastavuoroiseen, molemmin puolin merkitykselliseksi koettuun vuoropuheluun

– Näiden ilmiöiden avaaminen on haastavaa. Sainkohan yhtään avattua ilmiötä?

T: Joo, kyllä, ymmärrän.

-Sen jälkeen ihminen haluaa kertoa lisää. Se elähdyttää, että toinen ymmärtää ja saa tolkkua minusta. Ja tulee sellainen käsitys, että minut otetaan todesta. Näin syntyy vastavuoroista uteliaisuutta ja kyselemistä puolin ja toisin.Toinen uskaltautuu kertomaan lisää.

– Sopivassa hetkessä voi sanoa, että kiitos, että kerroit. Ja jos jää vielä jotain epäselvää, voi kysyä, voitko auttaa ymmärtämään vielä tuosta kohdasta kertomalla lisää? Siitä lähtee vastavuoroisuus. Ikkuna avautuu molemminpuoliseen luottamukseen ja mielentävään vuorovaikutukseen. Tästä lähtee mikä tahansa hyvä vuorovaikutus. Se on sitä episteemistä luottamusta mielentävässä vuorovaikutuksessa. Tähän olisi hyvä pyrkiä keskustelussa.

– Mentalisaatioterapian hoitoperiaatteet on kehitetty tältä pohjalta. Rakennetaan asteittain turvallista yhteistyösuhdetta, episteemistä luottamusta, joiden rakentuminen mieleen on jäänyt kesken potilailla lapsuudessa erilaisten traumaattisten kokemusten vuoksi.

Entä, jos toisella ei ole perusluottamusta?

Tuikku: Miten sellaisen kanssa pärjää, jolla on vaikea tausta, eikä ole lapsuudessa syntynyt perusluottamusta, eikä aikuisenakaan ole päässyt kovin usein mielentävään vuorovaikutukseen. Millä tavalla tässä voidaan ja voidaanko luoda edes jonkinverran luottamusta ja vuorovaikutteista keskustelua?

– Jos vaikka vanhemmalla on masennus tai muita omia syitä, joiden vuoksi hän ei ole jaksanut olla läsnäolevana vanhempana lapselle, lapsi jää silloin episteemisen epäluottamuksen tilaan. Eli jää yksin sisäisen maailmansa kanssa. Hänelle ei synny kokemusta toisesta ihmisestä, joka voi häntä tunteiden käsittelyssä auttaa. Tällöin puhutaan kiintymyssuhdetraumasta. Tälläinen kokemusmaailma voi ilmentää itseään aikuisella ihmisellä erityyppisinä mielenterveysongelmina, ihmissuhteiden epävakautena ja tunne-elämän säätelyhäiriöinä. Tällöin episteemisen luottamuksen palauttamiseen tarvitaan pidempää hoitoa, kuten mentalisaatioterapiaa, joka on kehitetty juuri näiden psyykkisten häiriöiden hoitoon.

– Mentalisaatiohoito jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan perusturvallisuutta ja episteemistä luottamusta. Sen kehityttyä edistetään mentalisaatiokyvyn kehitystä hoitokäynneillä, joilla kaikki hoitotoimenpiteet pyritään kohdentamaan mielentämiskyvyn kehityksen edistämiseen ja vakauttamiseen. Kolmannessa vaiheessa pyritään edistämään sitä, että potilas alkaa soveltaa oppimiaan mentalisaatiotaitoja omassa sosiaalisessa yhteisössään ja sitä kautta itsenäistyy omilleen myös terapiasta. Tähän kaikkeen tarvitaan aikaa. Mentalisaatioterapian kesto on alkuperäisen hoitomallin mukaan puolitoista vuotta.

– Episteeminen luottamus ja toimiva mielentämiskyky liittyvät siten keskeisesti mielenterveyteen, niiden puute mielenterveyden ongelmiin. Ihmisen mielenterveyttä konaisuutena voidaankin tarkastella kahdella akselilla: toisaalta ovat mielenterveyttä ylläpitävät episteemien luottamus ja toimiva mielentämiskyky. Toisaalta on lapsuuden traumat, jotka geneettisten riskitekijöiden ohella altistavat mielenterveysongelmille. Kohdentamalla hoito asianmukaisesti juuri näihin ongelmiin voidaan kyseisiin mielenterveysongelmiin puuttua ja edistää aikuisuudessakin lapsuudessa traumatisoituneiden ihmisten mielenterveyttä. Eri psykoterapiat pureutuvat näihin ongelmiin. Mentalisaatioterapiassa erityisyys on siinä, että se keskittyy koko hoitoprosessissa nimenomaan mielentämiskyvyn edistämiseen, vakauttamiseen ja ylläpitämiseen.

T: Eli käytännössä satunnaisessa kohtaamisessa ei kauhean paljon pysty tällaista ihmistä auttamaan.

– Ei pysty kauhean paljon heti tekemään, mutta kun ongelmat havaitaan, voidaan ne tunnistaa ja olla auttamassa ihmistä asianmukaisen avun piiriin.

– On hyvä pyrkiä erottamaan,kuinka syvistä ongelmista ihmisen psyykkisessä toimintakyvyssä on kysymys.

– Erikseen edellä kuvatuista mielenterveysongelmista on sitten meille kaikille ominaiset arkielämän väärinymmärrykset ja hetkittäiset katkokset, joita olemme tässä meidän vuoropuhelussa pääasiassa nyt pyrkineet valottamaan. Arkielämän ajoittaisia mielentämiskatkoksiahan tulee meille kenelle vaan herkästi ja niitä pystyy varsin hyvin selventämään ja käsittelemään mielentävällä vuoropuhelulla.

– Otan vielä esimerkin, jos on vaikka sopinut hyvän ystävän kanssa yhteisen illanvieton ja odottaa innolla tulevaa iltaa. Sitten ystävä soittaa, peruu tapaamisen ja sanoo, että sovinkin, että menen elokuviin toisen ystävän kanssa. Siinä voi itse suuttua ja voi suutuspäissään haukkua toisen pataluhaksi: ” Et sinä ole minun ystäväni”. Tällaisen tilanteen jälkeen tunteiden laannuttua huomaan, menipä minulta maltti. Silloin on hyvä ottaa ystävään yhteyttä ja pyytää anteeksi, ihan riippumatta siitä, että, toinen puoli asiaa on se, että ei toinenkaan ole tullut toimineeksi mielentävästi, kun ilmoittamatta etukäteen mitään toimi sopimusta vastaan. Kun ottaa vastuun omasta maltin menetyksestä, toisen on sitten helpompi tulla vastaan ja pahoitella puolestaan, enpä tullut ajatelleeksi, miten tärkeä sinulle meidän tapaamisemme on. Tällaisella lähestymistavalla pääsee usein eteenpäin keskinäisissä konflikteissa. Monesti tällaisten konfliktien läpikäynti vain vahvistaa suhdetta.

– On hyvä muistaa, että me kaikki tarvitsemme läpi elämän läheisiä, luotettavia ihmissuhteita, joissa voimme jakaa elämäämme toisen kanssa. Vaikka lapsuudessa on ollut hyvät lähtökohdat, lapsuus on ollut turvallinen ilman pahempia traumaattisia kokemuksia, ja on voinut omaksua kohtuu toimivan mielentämiskyvyn, voi mielentämiskyky rapautua myöhemmin, jos ajautuu huonoihin ihmissuhteisiin. Kotoa itsenäistymisen ajankohta on tässä erityisen herkkä kohta. Tarvitsemme koko elämän ajan mielentävää vuorovaikutusta, aivan loppuun asti.

– Mielentämiskyky on henkinen pääomamme, jota lataamme koko elämän ajan toimivista läheisistä ja luottamuksellisista ihmissuhteistamme. Kannattaa siten pyrkiä vaalimaan hyviä ihmissuhteita ja ottaa mieluummin välimatkaa sellaisiin ihmissuhteisiin, jotka eivät ole mielentäviä, vaan voivat olla esimerkiksi toistuvaan hyväksikäyttöön pyrkiviä. Meillä on kuitenkin aikuisuudessa onneksi paljon mahdollisuuksia, jolloin voimme valita seuramme.

– Lapsuuden kiintymyssuhteissa traumatisoituneet ovat haavoittuvassa asemassa. He eivät lapsuudessa voi valita vanhempia. Emmekä tässä syytä vanhempia, heillä on todennäköisesti ollut omat ongelmansa, joiden vuoksi he eivät ole jaksaneet olla vanhempina lapsilleen. Lapsuuden kiintymyssuhteissa traumatisoituneet tarvitsevat elämässään erityisen kipeästi vakaita ihmisiä elämäänsä, joiden kanssa he voivat saada kokemusta episteemisestä luottamuksesta suhteessa ja sitä kautta voivat myös kehittää ja lujittaa mielentämiskykyään. Lohdullista onkin, että eivät lapsuuden syvätkään traumat tarvitse olla kohtalo, vaan riittävän hyvissä kestävissä ihmissuhteissa episteemien luottamus ja toimiva mielentäminen voivat kehittyä iästä riippumatta. Jos tällaisia ihmisiä ei ole ihmisen omassa ihmissuhdeverkostossa ja hänen selviytymisensä elämässä on psyykkisten vaikeuksien vuoksi uhattuna, voidaan tarvita hoitoa, kuten mentalisaatioterapiaa.

– Sainkohan yhtään ilmaistua, miten näitä ilmiöitä ymmärrän?

T: Joo kyllä. Tämä on hyvä tietää, on tärkeää asiaa!

Rohkaisua itsensä keskeneräiseksi tuntevalle

-Miten olet saanut tolkkua asioista?

T: Sain tolkkua oikein hyvinkin. Nettipätkiminen on ainoa ongelma, sen takaakin olen ymmärtävinäni asiat. Eli katsotaanpas nyt oikein olenko ymmärtänyt.

-Joo katotaas, kerro vaan! Meillä on näitä nettikatkoksia. Mutta ei toivottavasti hirveän paljon jäisi meidän keskinäisiä ymmärryskatkoksia…mieli ja mielen ilmiöthän ovat läpinäkymättömiä, joten on aina tosi iso haaste yrittää pukea sanoiksi näitä vaikeasti sanallisesti ilmaistavia asioita. Yritän valaista osaltani ja sinä olet yhteistyössä ja autat minua puolestasi, sitä kautta avataan ikkunaa näihin ilmiöihin, episteemiseen luottamukseen ja toimivaan mielentämiskykyyn.

T: Viimeiseksi suunnittelemani kysymys oli sellainen, jossa kaipasin rohkeutta siihen, miten voi keskeneräisenä ihmisenä tehdä tällaista työtä, edistää hyvää vuorovaikutusta. Mitä enemmän tulee ikää, sitä selvemmin huomaa, mitä kaikkea ei sittenkään osaa…Tällaista olin pohtinut.

Mieli meissä- kirja korostaa joka käänteessä, että tarvitsemme toisiamme. Vuorovaikutus on vaikeaa, mutta ihmiselle elintärkeää. Meistähän ei oikein edes tule ihmisiä, ilman toisen ihmisen huolenpitoa ja välittämistä, kun olemme elämämme alussa. Aikuisenakin tarvitsemme latausta hyvästä vuorovaikutuksesta koko elämämme ajan. Halusin kuulla, onko sinulla jotain kannustuksen sanaa sellaiselle, joka kovasti haluaisi tätä oppia, mutta tuntee syvästi olevansa kovin keskeneräinen. Olisi niin upeaa olla edes joskus sellainen ihminen, joka saa lähimpänsä loistamaan kuulluksi tulemisen iloa!

Niin jotenkin nyt taisinkin saada jo vastauksen tähän ja se liittyy siihen, että sitä saa olla inhimillinen, keskeneräinen ihminen, vuorovaikutuksessakin, ja kun mokaa jotain, ottaa sen vaan osaksi asian oppimista, pyytää anteeksi ja pyritään yhdessä palaamaan takaisin hyvään vuorovaikutukseen.

– Avaatko vielä, millä tavoin sinä keskeneräisenä olemisen miellät?

T :Niin että huomaa, ettei aina heti vuorovaikutuksessa osaa sanoa asioita oikein, ei aina osaa kuulla, ei aina osaa selittää selvästi, mitä tarkoittaa. Siitä huolimatta, jos osaa mielentävän keskustelun perusperiaatteet ja pitää siitä huolen, että viesti siitä pysyy selkeänä, sillä pärjää!

-Kyllä! Kun oppii ymmärtämään mielentämisen ilmiöitä, uskaltaa olla omana aitona persoonana vuorovaikutuksessa mukana.

– Tästä tämä kuuntelevan, mielentävän vuorovaikutuksen edistäminen alkaa

-Tässä nyt on jotain lähtökohtia tähän mielentämisen maailmaan, ilmiöön ja käsitteeseen, toivottavasti tämä on avannut joitakin suuntaviivoja asiaan.

T: Joo kyllä, sain jo paljon vastauksia ja tämähän on vasta lähtölaukaus asiaan. Jatketaan näistä keskustelua seuraavissa tilanteissa.

Kiitos tosi paljon, Matti, kun olet aikaasi niin paljon laittanut tähän KUU hankkeeseen ja tukenut minua ja ollaan käyty monia hyviä keskusteluja. Se on minulle ja hankkeelle todella suuriarvoista!

– Kuules Tuikku, tämä mielentämisen maailma on minulle sydämen asia. Tämä on sellainen maailma, missä voi tuntea olevansa pienenä ihmisenä mukana jossain itseään suuremmassa. Se luo minusta mielekkyyttä elämään, iästä riippumatta. On etuoikeus saada olla mukana jossakin, jonka kokee arvokkaana ja jonka myös toiset samalla tavoin ajattelevat ihmiset kokevat yhtä arvokkaana. Näin voi syntyä yhteisö, jossa kaikki ovat omalla panoksellaan mukana me-hengessä edistämässä ihmisten hyvinvointia niin yksilön, perheen, ryhmien kuin yhteiskunnankin tasolla.

T: Ihan samat ajatukset kuin minulla! Siksi juuri olen tämän hankkeen aloittanutkin ja juuri siitä on kyse KUU-hankkeessa!

– Haluaisin vielä itse lisätä yhden asian, josko sallit?

T: Joo, tottakai, mitä sinulla on mielessä, Matti?

– Suomessa olemme perustaneet Mentalisaatioyhdistyksen mielentämisnäkökulman huomioimista varten eri yhteyksissä. Sillä on kaksi keskeistä tavoitetta: edistää mielentämisnäkökulman huomioonottamista koko yhteiskunnassa sen eri keskeisillä toimintasektoreilla, kuten kasvatuksessa, opetuksessa, johtamisessa ja tietenkin terveydenhuollossa, jossa itse toimin.

Terveydenhuollossa toinen, erityinen toimintamme kohdentuu mentalisaatioon pohjaavan hoidon periaatteiden mukaanottamiseen ja soveltamiseen eri hoitotyössä erityisesti tietenkin mielenterveyden hoidossa. Spesifia mentalisaatioterapiaa olemme juuri alkamassa myös jalkauttaa suomalaisen mielenterveyden hoidon toimintaan. Alamme kouluttaa Suomeen yhdessä Lontossa toimivan Anna Freud Centren kanssa mentalisaatioterapeutteja, joiden toivomme voivan perustaa työyhteisöihinsa mentalisaatiohoitoa toteuttavia hoitotiimejä.

Tuikku hyvä, kiitän sinua lämpimästi, että avasit meille mahdollisuuden tähän vuoropuheluumme!

Haastattelusta jäi hyvä mieli. Rauhallinen olo jäi kaiken alkujännityksen ja teknisten ongelmien jälkeen. Kaikki kuitenkin selvisi, kun yhdessä kertailtiin ja selvennettiin asiaa sähköpostein ja nettikeskusteluin vuorotellen, mistä tässä oli oikein kysymys. Mielentämisestä!

Ja samalla sain myös hyvän kokemuksen mielentävästä vuorovaikutuksesta netin välityksellä. Toimii se näinkin!

Tähän on hyvä päättää kevään osuus Kuuntelusta se alkaa – hankkeesta!

Ja toivottaa kaikille virkistävää kesää.

Alkusyksystä jatketaan.

Silloin puhutaan lisää mielentämisestä ja myös Mentalisaatioyhdistyksestä!

Tuikku Asikainen tuikku.asikainen@lsv.fi

Myös haastateltavamme halusi antaa yhteystietonsa, jotta hänet voisi tavoittaa: matti.keinanen@pp.fimnet.fi