LSV osallistui Lääkäriliiton järjestämään keskustelutilaisuuteen kalliiden lääkkeiden hallitusta käyttöönotosta. Tilaisuuden tarkoituksena oli luoda yhtenäistä näkemystä erikoislääkäriyhdistyksien kanssa tulevaisuuden haasteista lääkekustannuksien lisääntyessä.

Suomen lääkehoidon kustannukset ovat kasvaneet vuosittain ja lääkkeet muodostavat noin 15 % terveydenhuollon kustannuksista. Lisäksi lääkkeiden kustannuksien arvioinnista on nykyään tullut vaikeampaa, koska tietoa lääkkeiden käytöstä ennen markkinoille tuloa voi olla hyvin rajallisesti. Usein nykylääkkeiden innovaatiot keskittyvät tarkasti rajattuihin käyttöihin, esimerkiksi tietyn syövän geenimuutoksiin. Parhaimmillaan hoito voi olla elämän pelastava, mutta lähes aina lääkehoidosta on vain rajallista lisähyötyä. Tämä hyödyn harmaa alue tekee hoidon valitsemisesta vaikeaa ja sen hyödyn määrittämiseen tarvitaan paljon muita asiantuntijoita lääkäreiden lisäksi.

Kustannusvaikuttavuus, resurssit ja laatupainotetut elinvuodet kuulostavat helposti täysin heprealta ja rahasta puhuminen herättää usein tunteita tai haukotuksia. Tämä on luonnollista, koska näiden asioiden osaaminen ei kuulu lääkärin tutkintoon ja niitä on vaikea ajatella kliinisen työn keskellä. Kustannusvaikuttavuudella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että lääkkeestä oikeassa terveydenhuollossa saatava hyötyä verrataan sen kustannuksiin. Lääkkeen tullessa markkinoille oikeaan terveydenhuollon keskittävää tietoa ei oikeastaan ole ja kliinisissä tehotutkimuksissa potilasjoukot eivät vastaa oikean terveydenhuollon potilaita.

Terveydenhuollolla on rajalliset resurssit. Esimerkiksi kun valitaan tietty uusi kallis lääke osaksi terveydenhuoltoa, se raha on samalla pois jostain muusta hoidosta. Ilman määritystä kyseisen lääkkeen hyödyistä hoito on mahdollisesti kustannuksiltaan tehotonta ja tilannetta voisi rinnastaa siihen, että potilasta hoidetaan omalla intuitiolla ilman tiedon tarkastamista laajemmista hoitosuosituksista. Kustannukset ovat myös osa näyttöön perustuvaa lääketiedettä.

Lääkäri ei voi työskennellä kaksoisroolissa, jossa hänen pitäisi samalla miettiä oman syöpäpotilaan parasta ja koko Suomen lääkebudjetin mielekkyyttä. On varmaan itsestään selvää, kumpi näistä rooleista tulee meille luonnollisemmin. Hippokrateen vala ei ota kantaa sote-budjettiin, mutta ehkä sen nykylääkärin roolin mukaan pitäisi.

Lääkäriliiton järjestämässä keskustelutilaisuudessa eri alojen asiantuntijat perustelivat laajasti, miksi lääkkeiden kustannusvaikuttavuus olisi tärkeää. Tämän ei kuitenkaan pitäisi tarvita suurempia perusteluita ja tulisi olla melkein itsestään selvää. Lääkekustannuksiin on lääkäreiden vaikea löytää ratkaisuja, koska asia on monimutkainen ja vastuuta usein vieritetään viranomaisten suuntaan. Viranomaiset taas näkevät asian helposti hoidollisena ja lääkäreiden tehtävänä. Koko ongelman vastuu jää harmaalle alueelle ja konkreettisia toimia on vaikea kenenkään ehdottaa. Suomesta puuttuu selkeä koko Suomen kattava julkisen terveydenhuollon lääkekustannuksiin keskittyvä viranomaiselin.

Suomessa on kaksi lääkekustannuksiin vaikuttavaa seikkaa, johon lääkärit voivat vaikuttaa ryhmänä sekä yksilöinä. Toinen näistä on loputon soteuudistus. Syy siihen, että kustannukset pyrkivät karkaamaan käsistä on rakenteellinen. Suomessa on lääkkeissä kaksikanavajärjestelmä, jossa on erilliset budjetit sairaaloille ja resepteillä ostettavilla Kelan korvaamille lääkkeille. Tämä kannustaa pallottelemaan kustannuksia toisen ongelmiksi, vaikka lopulta molemmat budjetit katetaan samoista varoista. Lisäksi eri sairaalat tai sairaanhoitopiirit neuvottelevat usein lääkkeiden hinnasta suoraan lääkeyritysten kanssa. Yksittäiset sairaalat ovat hyvin heikkoja neuvottelijoita kansainvälisen lääkeyrityksen edessä.

Kalliiden lääkkeiden arviointiin tarvitaan selkeitä kansallisia ja yhtenäisiä linjauksia, ja tämän tulisi olla koko alan tehtävä. Tällä hetkellä ratkaisut voivat vaihdella lääkäreiden tai sairaaloiden välillä. Päätökset lääkkeiden käytöstä pitäisi keskittää yhteen vahvaan monialaiseen toimijaan Suomessa. On koko alan intressi, että sote-uudistus perustuu tutkittuun tietoon ja terveydenhuollon oikeaan tarpeeseen eikä pääosin politiikkaan.

Toiseksi yksittäisen lääkärin tulisi vaatia Lääkäriliitolta ja Duodecimilta tarkempia hoito-ohjeita, joihin sisältyy tietoa lääkkeiden kustannuksista, sillä päätöksiä on vaikea tehdä lääkärinä itse. Suomessa on mahdollisesti maailman parhaat hoitosuositukset eikä ole estettä sille, että nämä ohjeet sisältäisivät myös tarkempaa tietoa lääkkeiden kustannuksista. Kattavat hoitosuositukset luovat lääkärille työssään vapautta tarjoamalla luotettavan perustan asianmukaisille hoitopäätöksille. Sama pätee kustannusasioissa. Esimerkiksi reumatologi voi varmistua, että biosimilaari on teholtaan käytännössä sama kuin kallis alkuperäinen biologinen reumalääke ja huoletta aloittaa hoidon aina biosimilaarilla. Samalla kustannuksissa säästetään miljoonia.

Lääkkeiden kustannuksia koskevia päätöksiä tehdään jatkuvasti. Kysymys lienee, haluavatko lääkärit edes olla aktiivisesti mukana näissä päätöksissä. Sote-uudistus ja lääkekustannuksien päätökset etenevät hyvin myös ilman lääkäreitä. Itse toivon, että lääkärit ovat tässä päätöksenteossa aktiivinen toimija muiden alojen ammattilaisten yhteistyön kanssa. Tähän tarvitaan lääkäreiltä yhtenäisiä linjauksia ja osaksi nöyryyttä monimutkaisen ongelman edessä.

Arto Heinonen, LSV:n hallituksen jäsen