Lääkärin sosiaalinen vastuu ry

LSV:n ilmastohaaste: Line Kurki

Share

LSV:n hallituksen jäsen Line Kurki vastaa tänään LSV:n ilmastohaasteeseen.

1.  Mitä muutoksia ilmastonmuutos on aiheuttanut elämässäsi 20 viime vuoden aikana?

Konkreettisimpana mieleen tulee se, että ennen pystyi talvisin ajamaan merijään yli saaressa sijaitsevalle isovanhempieni kesämökille, ja viettämään siellä talvisen hiihtoloman. Viime vuosina useimpina talvina ei olisi tullut mieleenkään lähteä merelle autolla.
2.  Mitä olet tehnyt ja tulet tekemään ilmastonmuutoksen vuoksi?
Parantamisen varaa on paljon, välillä on tullut esimerkiksi lennettyä vähän väliä. Alkuvuodesta päätimme kuitenkin lähteä minilomalle Kroatian tai Berliinin sijasta Hankoon – mikä oli paitsi ekologisempi, myös stressittömämpi ratkaisu. Aion tulevaisuudessakin pitämään paremmin myös kotimaiset matkakohteet mielessä. Lihaa en ole syönyt pian kymmeneen vuoteen, mutta jatkossa haluaisin oppia myös laittamaan kasvisruokaa ilmastofiksummin. Esimerkiksi kausituotteita haluaisin hyödyntää nykyistä paremmin. Mitä tulee tavaroihin ja vaatteisiin harrastan jo nyt paljon kierrättämistä.
3.  Mitä yhteiskunnallisia muutoksia pitää mielestäsi tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi?
Tutkimukseen on uskallettava panostaa – tarvitsemme lisää tietoa ja vihreämpää teknologiaa.
Julkisin varoin tehtävien hankintojen suhteen tulisi suosia ratkaisuja, jotka samalla tukevat ilmastofiksujen innovaatioiden kehittämistä ja käyttöönottoa. Sähköbussit ovat yksi esimerkki tästä.

Line Kurki

Lääketieteen kandidaatti