Lääkärin sosiaalinen vastuu ry

LSV:n ilmastonmuutoshaaste: Matti Parry

Share
LSV:n ilmastonmuutoshaasteeseen vastaamassa tänään LSV:n hallituksen jäsen Matti Parry:
 1. Mitä muutoksia ilmastonmuutos on aiheuttanut elämässäsi 20 vuoden aikana?

Ilmastonmuutoksen suurin vaikutus elämään on ollut huoli, ja toisaalta lisääntynyt ymmärrys kansainvälisten poliittisten prosessien tahmeudesta, ja kyvyttömyydestä löytää ratkaisuja, vaikka ne olisivat edullisia kaikille osapuolille. Ilmastonmuutos, ja muutoksen välttämättömyys oli selvää jo 20 vuotta sitten. Kyoton sopimus oli silloin jo neuvoteltu, ja sen jälkeen ilmastopolitiikassa on kuljettu lähinnä taaksepäin, kun samaan aikaan muutos ympäristössä on konkretisoitunut. Itse ympäristönmuutoksen olen näkynyt konkreettisimmin alpeilla, jossa jäätiköt ovat sulaneet ja vetäytyneet pienemmikisi kuin koskaan aikaisemmin.

 
2. Mitä olet tehnyt ja tulet tekemään ilmastonmuutoksen vuoksi?
Mielestäni ilmastonmuutokseen täytyy vastata ennen kaikkea poliittisella tasolla, ja yksilön teoilla on lähinnä symbolista vaikutusta. Tärkein ilmastotekoni on siis äänestäminen, ja pyrkimys vaikuttaa ilmastopolitiikkaan. Yksilön tasolla ongelma on myös, että ympäristön suhteen piittaamattomat teot ovat usein näkyvämpiä ja lähettävät vahvemman viestin. Oman hiilijalanjälkeni kannalta olennaisinta lienee asuminen melko kompaktisti kaupungissa. Yritän myös parhaillaan olla vuoden lentämättä, mutta se on lähinnä epätoivoinen yritys kompensoida menneitä syntejä.
 
3. Mitä yhteiskunnallisia muutoksia pitää mielestäsi tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi?
Ilmastonmuutoksen hillintä on valtava mahdollisuus muuttaa nykyistä talousjärjestelmää. Uuden teknologian kehitys ja laaja-alainen käyttöönotto luovat työtä ja vaurautta, mutta nykyiset taloudellisest kannusteet toimivat tätä vastaan. Näkisin taloudelliset ohjailukeinot tällä hetkellä ensisijaisina. Päästökauppamekanismin korjaaminen on ensimmäinen askel, mutta jatkossa tulisi kehittää verotusta niin, että hiilen käyttöä verotetaan enemmän, ja esimerkiksi työtä vähemmän. Toimeen pitää ryhtyä ennen kuin kaikki maat muodostavat asiasta konsensuksen, ja edelläkävijät tulevat hyötymään etumatkastaan.