Lääkärin sosiaalinen vastuu ry

Sote-kyselyssä tänään erikoislääkäri Kristiina Patja

Share

LSV kysyy SOTEsta:

Mitä hyvää (1) näet nyt kaavaillussa SOTE-uudistuksessa, entä mikä huolestuttaa (2 ?

Vastaajana Kristiina Patja, kansanterveystieteen dosentti, terveydenhuollon erikoislääkäri

1. Terveydenhuollon resurssien laittaminen yhteen kukkaroon on hyvä asia, jos se johtaa kansalaisen ennaltaehkäisevän työn, sairauden hoidon ja kuntoutuksen koko hoitoketjun kustannusten seuraamiseen ja kustannusvaikuttavuuden arviointiin. Nyt olemme menneet erikoissairaanhoito edellä. Siellä voimavarat (raha ja ammattilaiset) ovat lisääntyneet, kun taas julkisen perusterveydenhuollon voimavaroja ei ole kasvatettu. Uudessa mallissa voidaan nähdä kustannukset yli hoitojaksojen ja palvelujen, voidaan myös hoitaa järkevämmin, kun kustannuksia ei voi siirtää näennäisesti eri toimijalle.

Muutoksen alkuperäinen tavoite vähentää eriarvoisuutta oli hyvä. Meillä on isoja alueellisia ja väestöryhmien välisiä terveyseroja sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuuden eroja. Erojen poistaminen tulisi olla ensisijainen tavoite, koska siitä seuraa sekä lisää hyvinvointia
että kustannussäästöjä.

Keskittäminen sellaisissa palveluissa, joita tarvitaan vain harvoin tai niiden tuottaminen edellyttää erityisosaamista, on hyvä. Suurissa kaupungeissa on voitu näin tehdä, mutta pienemmissä kunnissa erikoistumiseen ei ole mahdollisuutta. Se on johtanut eriarvoisuuteen erityistä tukea tarvitsevien kohdalla, esimerkiksi vammaispalveluissa tai kuntoutuksessa.

Muutos on tarpeellinen, olemme toimineet ajopuuna terveydenhuollossa ilman suuntaa ja tämä pakottaa meidät sopimaan asioita uudella tavalla.

2. Uudistuksen valmistelussa poliittinen päätöksenteko on ollut häilyvää ja epäjohdonmukaista. Tällä hetkellä pyritään samaan aikaan yhdistämään palvelukokonaisuuksia ja hajaannuttamaan perusterveydenhuoltoa. Sama kappale ei voi kulkea täysin eri suuntiin hajoamatta. Nyt tunnutaan menevän elinkeinopolitiikka edellä eikä väestön terveys tunnu kiinnostavan, vaikka meillä on edessä suuret haasteet ikääntyvän, polarisoituvan ja hajanaisesti asutetun väestön kanssa.

Ammattilaisten jaksaminen työssään epävarmuudessa huolettaa, sillä näin suuri murros vaatii sitoutumista. Perusterveydenhuollon tehtäväkenttä on niin laaja, että jos kokeneiden ammattilaisten hiljainen tieto katoaa, olemme vaikeuksissa.

Terveyskeskus -konseptia tullaan kaipaamaan, kun yhden katon alla oli laaja kirjo palveluja. Tällä hetkellä pulma on, että vuoden 1993 kuntarahoitusuudistuksen jälkeen perusterveydenhuolto on kilpaillut urheilukenttien ja siltojen kanssa, mikä on johtanut alibudjetointiin. Samanaikaisesti väestö kasvaa, uusia tehtäviä siirretään erikoissairaanhoidosta ja lakiteitse, mutta ammattilaisia ei tule lisää.

Hoidon jatkuvuuden turvaaminen on pitkäaikaisen sairauden, vaikean elämäntilanteen tai äkillisen toimintakyvyn menetyksen jälkeen tärkeää. Uudistusta tunnutaan suunnittelevan helsinkiläisen perusterveen valkokaulustyöläisen ehdoilla. Keskustelu on liian lääkärikeskeistä, kun terveydenhuolto on ainakin perusterveydenhuollossa monen ammattiryhmän yhteistyötä. Sosiaalihuolto on kokonaan unohdettu, vaikka merkittäviä säästöjä saavutetaan juuri yhteistyöllä, kun saadaan kansalaisia työn, koulutuksen tai hyvän arjen piiriin.

Hyvien alueellisten toimintamallien katoaminen huolestuttaa, kun esimerkiksi Etelä-Karjala on luonut jo integroidun toimintamallin, jossa on voitu luoda kokonaan raja-aidattomia hoitoketjuja ja yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon välille – kansalaisen tarpeista lähtien. Kun integraatio käytännössä hylättiin tavoitteena, niin pitkäaikaissairaiden ja iäkkäiden palvelujen kohtalo huolettaa, heitä on kuitenkin terveyskeskuksen potilaista 40–50 % kunnasta riippuen.