Terveyspalveluyritysten verosuunnittelu huolestuttaa
LSV:n terveyspolitiikkajaosto nosti syksyllä 2013 esiin kysymyksen yksityisten terveyspalveluyritysten verosuunnittelusta eettisenä ongelmana. Asiaa oli puitu laajasti julkisuudessa (ks. linkit alla) ja koettiin, että myös LSV:n tulisi käsitellä kysymystä.
Verosuunnittelussa kyse on yksinkertaistetusti esimerkiksi siitä, että yritysten omistajuutta hallinnoidaan kansainvälisten sijoitusyhtiöiden kautta, ja yritykset tilittävät suuren osan veronalaisesta voitostaan konserniavustuksina tai konsernilainojen takaisinmaksuina ulkomaille eivätkä siten joudu maksamaan veroa Suomeen. Käytäntö on sinänsä täysin laillinen ja yritysmaailmassa tavallinen.
LSV:n hallitus nosti asian järjestön vuosikokouksen käsiteltäväksi, ja vuosikokouksen päätöksellä laadittiin avoin kirje suurimpien terveyspalveluyritysten toimitusjohtajille: Terveystalo, Mehiläinen ja Attendo.
Useat sanomalehdet ja alan kotimaiset lehdet (mm. Kaleva, Demari, Etelä-Suomen Sanomat, Turun Sanomat, Talouselämä, Mediuutiset) uutisoivat LSV:n kirjeestä. Attendo ja Terveystalo vastasivat LSV:n kirjeeseen perustelemalla käytäntöjään ja selostamalla verojalanjälkeään. Attendon vastine on luettavissa täällä.
Terveystalo ei ole reagoinut pyyntöön julkaista heidän vastineensa. Mehiläinen ei vastannut LSV:n alkuperäiseen kirjeeseen.
LSV ry kirje terveystaloille 23.11.2013
Lehdistötiedote LSV ry 26.11.2013
Attendon vastine LSVn avoimeen kirjeeseen 27.11.2013
Taustatietoa asiasta:
Finnwatch:in raportti “Ei tietoja, ei tuloja? Outotec, Attendo ja vastuullinen veronmaksu”
Finnwatchin uutinen 29.10.2013
Mediassa:
Talouselämä 26.8.2013 29.10.2013
Helsingin Sanomat: 29.10.2013 19.1.2014